Jyrockin lauantai houkutteli – ainakin silmämääräisesti laskettuna – perjantaita vähemmän festarikansaa.
Alakerrassakin mahtui poikkeuksetta sukkuloimaan eturiviin saakka keikalla kuin keikalla. Toivotaan kuitenkin, että kävijätavoitteisiin päästiin!
Lauantain ulkomainen kiinnitys, Moskovasta Jyväskylään matkannut Everything is Made in China (ilmeisesti tunnetaan myös akronyymillä EIMIC), on vain vaivoin tunnistettavissa vuoden 2009 Ilosaarirockista tutuksi yhtyeeksi. Poissa oli Explosions in the Skyn mieleen tuova postrock-maalailu, tilalla erittäin juustoiset syntikat ja kasarifiilistely. Alkujärkytyksestä toivuttuani päädyin kuitenkin toteamaan, että hyvän maun rajoilla vaappuva kasarityylittely osuu tällä kertaa maaliinsa. Tarttuvia melodioita, mehukkaita syntikkasoundeja ja kaiken kukkuraksi trion visuaalinen ilme istuu meininkiin erinomaisesti.
Terassilla juustoilun tilalle tarjottiin jyystöä Jyväskylän hc-ylpeyden Total Recallin kiduttaessa ulkolavan PA:sta kaiken höngän minkä irti saivat. Kaoottisen partaalla keikkuvaa kohellusta ja hitaampaa runttausta yhdistelevä nelikko lämmitti mukavasti viileähköä telttaa, ja ehkä tässä tapauksessa kolmesta lavasta ”köyhin” oli sopivin. Vaikkei festivaalikansa terassilla mitään pittiä lavan edustalle muodostanutkaan, oli etualalla järjestyksenvalvojalla kova homma pitää yleisöä ja yhtyettä erottanut mellakka-aita pystyssä. Keikan aloituksen missanneena jäin vielä pohtimaan: oliko kitaristi Santerin Thinking through the body –teoksen ääneen lukemisella joku suurempikin merkitys? Hyvin hämmentävää, mutta tiedänpä nyt mitä somaestetiikka on.
Kaikkea sitä.
Sateen ropistessa ulkona keuhkojaan tervaavien kansalaisten niskaan, yläkerrassa pariskunta Willis & Tenor houkutteli tanssimaan. Cola & Jimmu on livenä vastaanpanematon duo, eikä lavan edustalla montaa hymytöntä naamaria näkynyt. Lounasravintolan rakenteet tutisivat rytmikkäästi, Jimi Tenorin saksofoni soi miellyttävästi (lue: ilman Kenny G -tuntemuksia) ja suomalaisen soulin ehkäpä kuuluisimpana tulkitsijana tutuksi tullut Nicole Willis nautiskeli antaumuksella mikin takana. Näin tanssimisesta/krebaamisesta vähemmän välittävänä vetäydyin piakkoin taaemmas ihailemaan rytmisesti vellovaa yleisömerta.
Festivaalien päätöksestä vastasi koko kansan soul-mies Tuomo Prättälä yhtyeineen. Muillakin yhtyeillä näkynyt syntikkanosteinen kehityskulku vaikutti myös Tuomon kokoonpanossa, ja keikan avaus toi mieleen (hieman vähemmän huumehöyryisen) George Clintonin. Lupaavan alun jälkeen ”nahkansa luonut” artisti kuulosti kuitenkin valitettavan samalta kuin ennenkin. Ei sillä, että ”vanhassa” Tuomossa mitään vikaa olisi, mutta uuden albumin keräämä hehkutus antoi ymmärtää musiikillisen muutoksen olleen suurempi. Taidokasta soittoa ja hyvin tuotettuja kappaleita, mutta allekirjoittaneella oli jälleen hankaluuksia saada itseään innostumaan äänentoistosta pulppuavista aaltoliikkeistä, jota musiikiksikin sanotaan.
Se oli sitten festarikauden avaus siinä! Ja mitä jäi käteen? Mukavia uusia tuttavuuksia, isompia ja vähän pienempiä uusiutumisia, tajuntaa päräyttäviä hetkiä ja muutamia pettymyksiäkin. Tasapaksuksi ei voi tämän vuoden Jyrockia haukkua, ja tämän sanon pelkkää hyvää tarkoittaen. Artistikattauksen kanssa uskallettiin ottaa riskejä, mikä on ollut koko festivaalin kulmakivenä jo kohta kolmekymmentä vuotta.
Toivottavasti myös juhlavuonna uskalletaan olla ohjelman suhteen yhtä ennakkoluulottomia.
Lue arvio Jyrockin perjantaista täältä.