Pieksämäki on keskellä kaikkea. Kaikki ovat pysähtyneet siellä minuutista puoleen tuntiin junavuorosta riippuen. Hyvin harva sinne jää. Pieksämäkeläiset itsekin pakenevat kaupungista aina tilaisuuden tullen. Junalla pääsee minne tahansa kohtuullisessa ajassa. Junat ja pieksämäkeläiset ovat luotuja kulkemaan.
Pieksämäkeläisyys ei minua juuri määrittele. Identiteettini on täysin hämmentynyt. Vaikka Pieksämäki kuuluu Etelä-Savoon, ei se mitään aitoa Savoa ole. Välillä miun tekkee miel vientää savvoo niinku torilla mummot tekkee mut ehän mie ossoo ku ei miun porukatkaan ossoo. Tuokin meni varmaan ihan väärin, ja mummot katsovat pitkään ja pahasti. Minun murteeni on yleiskieli. Ei sillä viitsi paljon ylpeillä.
Meillä ei ole edes kansallisruokaa. Ei ole kalakukkoa tai karjalanpiirakoita.
Tai onhan meillä toki pizza. Äkkiseltään laskettuna meillä on pizzerioita kymmenkunta. Se on aika paljon pieneen kaupunkiin.
Parhaiten pieksämäkeläisyyteeni tulee kai esiin rakkaussuhteessani juniin. Pieksämäellä asuessani vietin paljon aikaa rautateillä, ja edelleen minulla on toinen jalka junassa. En sano pahaa sanaa Valtionrautateistä, vaikka mikä Pendolino hyytyisi talvipakkasilla tunneiksi keskelle korpea.
Kyllä, minun isäni on VR:llä töissä – kuten noin 80 prosenttia muidenkin pieksämäkeläisten isistä.
Joskus 90-luvulla Pieksämäki valittiin Suomen onnettomimmaksi kaupungiksi. Siitä jäi traumat. Tuskaa ei helpottanut se, että muutama vuosi sitten Jan Vapaavuori esti Ideaparkin rakentamisen kaupunkiin. Nyt Pieksämäellä on kuitenkin alkamassa nousukausi. Meille on nimittäin suunnitteilla uusi uljas kauppakeskus, josta huhutaan tulevan jopa Kuopion Matkuksen veroinen.
Tulee sinne ainakin Prisma. Revi siitä Vapaavuori!
Petra Nykänen
Paska kotiseutu -juttusarjassa eri paikkakunnilta tulevat opiskelijat haukkuvat kotikuntansa omalla murteellaan.