Kaksipäinen Olkihevonen haluaa naurattaa yleisöä ja kritisoida ihan vähän yhteiskuntaa. Tänä vuonna heidän teatteristaan päästään nauttimaan muuallakin kuin Vakkarissa.
Kaksi matkalaukullista kirpputorilta rahdattua tavaraa, mukana muun muassa kuula-ase ja Päivi Räsäsen kasvoilla varustettu naamari. Kaksi partasuista miestä, joiden elämänasenteeseen eivät hötkyily ja höntyily kuulu. Klassikkotarinoita Lumikista Punahilkan kautta Tiernapoikiin pienellä yhteiskuntakriittisellä twistillä.
Niistä muodostuu teatteriduo Olkihevonen.
Mutta miten vain kaksi ihmistä voi näytellä kaikkia Lumikin seitsemää kääpiötä tai Tiernapoikien kvartettia?
Olkihevosen perustajien ja näyttelijöiden, Pantse Paunosen ja Kalle Vastamäen, mukaan helposti.
”Meille se, että meitä on vain kaksi, on paras rajoite tehdä hyvää teatteria.”
Kahden jäsenen teatterissa henkilöiden välinen kemia on erittäin tärkeä. Paunosen ja Vastamäen välillä sitä onneksi riittää. He tutustuivat toisiinsa teatteripiireissä vuonna 1995, lähes 20 vuotta sitten.
Olkihevonen syntyi, kun kesällä 2012 Paunonen ja Vastamäki istuivat Grilli21:llä kahvilla ja puhuivat bändin perustamisesta. Koska kesä oli lämmin, päätyivät miehet kuitenkin jatkamaan kahvittelujaan konkreettisen bänditouhun sijaan.
Syksyllä Paunonen ehdotti teatteriduon perustamista, ja sillä tiellä he ovat edelleen.
”Minulla kesti ehkä kaksi sekuntia sen ajatuksen hyväksymiseen. Pantse on mun hyvä ystävä, ihmeellinen mies joka sivulauseissakin pudottelee ajatusten kultajyviä. Siksi meillä on Euroopan paras teatteriduo”, Vastamäki nauraa.
Myös Paunosella on vain hyvää sanottavaa näyttelijäparistaan.
”Mä taas olen ihastunut Kallessa siihen, että jos joku idea on ihan järkyttävän huono, niin Kalle on sitä mieltä että joo, toteutetaan se. Mikään ei ole Kallelle liian huonoa. Se on aika hyvä lähtökohta teatterin tekemiseen”, Paunonen sanoo.
Puolentoista vuoden aikana Olkihevonen on esittänyt Tiernapojista kaksi eri versiota, Lumikin, Punahilkan sekä Grimmin satujen Eliniän. Lisäksi he ovat tilaustyönä valmistaneet Taru sormusten herrasta -trilogian.
Vaikka alkuperäiset tarinat ja kertomukset tärkeine teemoineen ovat Paunosen ja Vastamäen mielestä “todella upeita”, he haluavat tuoda omiin esityksiinsä jotain uutta ja säväyttävää, inhimillistä. Eloa ihmisenä olemisen laitapuolelta.
”On viehättävää löytää uusi, tai oikeastaan vanha, näkökulma johonkin näytelmään. Esimerkiksi Punahilkassa kerromme suden tarinan ja Lumikissa taas pahan äitipuolen”, Paunonen kertoo.
Näytelmillä on harvoin mitään tekemistä kaikkien tuntemien Disney-versioiden kanssa.
”Me heitämme kysymyksiä ilmaan, että oliko se ihan näin. Olemme esimerkiksi miettineet, että tiesikö Punahilkassa tytön äiti, että mummolla oli krapula. Miksi hän muuten olisi laittanut kakkua ja viiniä koriin, että näillä mummo parantuu. Liekö tiennyt, että mummo oli ollut bailaamassa edellisenä iltana”, Paunonen miettii.
Olkihevosen tavoitteena onkin “pysäyttää tarina hetkeksi” ja näyttää, mistä tarinassa on heidän mielestään oikeasti kyse.
”Näin ihmiset pystyvät katsomaan syvemmälle koko tarinaan.”
Olkihevonen ei esiinny näyttämöillä eikä heillä ole esimerkiksi tiettyä teatteritilaa, jossa he esiintyisivät. Miehet vievät esityksensä mieluummin sinne, missä yleisöä on jo valmiiksi kuin järjestävät näytöksensä itse.
”Siksi esityksemme ovat aika lyhyitä, noin 15 minuutin mittaisia. Ei me haluta kenenkään iltaa pilata, jos ei meidän esityksestä tykkää. Eikä kukaan taas kuole janoon, jos ei pääse varttiin tiskille”, Paunonen nauraa.
Näytelmän tekoprosessi lähtee Olkihevosella – duon alkuperää kunnioittaen – kahvipöydässä istumisesta. He päättävät näytelmän ja alkavat purkaa ajatuksiaan sen tekstiin liittyen. Ideat synnyttävät uudenlaisen tekstin, Olkihevosen oman version tunnetusta tarinasta.
Myöskään esitysten treenaaminen ei ole maailman perinteisintä. Itse näyttelemisen harjoitteleminen kun tapahtuu usein siinä samassa kahvipöydässä. Repliikit opetellaan ja miehet sopivat, mitä lavalla tehdään. Jonain päivänä, kun kahvipöytäharjoitteleminen saa riittää ja kahvikin on jo väljähtänyt, Olkihevonen jalkautuu ihmisten keskuuteen ja esittää lyhyen pätkänsä. Kahden henkilön kirjoittamana, näyttelemänä ja ohjaamana.
”Tykkäämme molemmat esimerkiksi improvisaatioteatterista, ja se kyllä näkyy meidän esityksissämme. Mikään esitys on tuskin ollut ikinä samanlainen kuin toinen”, Paunonen sanoo.
”Tai sitten ne on ainakin molemmat olleet tosi huonoja”, Vastamäki toteaa.
Tänä keväänä Olkihevonen saa valtakunnallista näkyvyyttä, sillä heidät on valittu esiintymään Mikkelin Työväen Näyttämöpäiville tammi-helmikuun vaihteessa. Jyväskylästä Etelä-Savoon matkaa myös Jyväskylän ylioppilasteatteri.
”Meillä on hyviä kokemuksia Muuramen Naamat-festivaaleilta, ja ajateltiin, että olisi hyvä päästä tällaiseen tapahtumaan missä jengiä on jo valmiiksi mukana”, Paunonen toteaa.
Vuoden 2014 ohjelmistoon kuuluu myös uusi näytelmä Keisarin uudet vaatteet. Siinä on käyttöä myös Päivi Räsäs -naamarille.
”Meille Olkihevonen ei ole pelkkä teatteri vaan oikeastaan prosessi. Se, mitä tapahtuu tarinan kanssa, yleisön kanssa, meidän kahden välillä”, Vastamäki selittää.
Miehet eivät oikeastaan edes tiedä, mikä Olkihevonen oikein on. Kiinnostusta on kuitenkin muuallakin, sillä duo on poikinut myös jyväskyläläisestä teatterista erillisen sisarteatterin. Kolmehenkinen trio Olkitamma kiertää akselia Joensuu-Turku-Helsinki.
”Meidän matka on vasta alussa. Ja se tästä tekeekin niin mielenkiintoista.”