Vihreiden Oras Tynkkynen tuntee tamperelaistuneensa peruuttamattomasti mutta on yhä ympäristön asialla kuten Jyväskylän aikoinaan.
”Asuin elämäni ensimmäiset vuodet Kortepohjassa ja myöhemmin Kuokkalassa, kunnes muutin 15-vuotiaana Tampereelle. Lähiöelämä on jättänyt minuun jälkensä: olen hyvin kaupunkilainen. Viihdyn kerrostaloissa, sillä se on mielestäni kursailematon tapa asua. Jyväskylässä vietin paljon aikaa kampusalueella ja yliopiston kirjastolla.
Kaikista mieleenpainuvimpia paikkoja ovat kuitenkin luontokohteet eri puolilla kaupunkia. Osittain siksi, että Jyväskylän keskusta lähti varsinaisesti kehittymään vasta, kun olin muuttamassa pois.
Jyväskylä on viihtyisä ja elävä, mutta olen nykyään henkisesti niin tamperelainen, että minun on vaikea kuvitella muuttavani vapaaehtoisesti sieltä mihinkään.
Ympäristöasiat ovat olleet minulle alusta lähtien tärkeitä. Olen nuoresta asti myös pohtinut laajempia yhteiskunnallisia kysymyksiä, sillä ympäristöongelmia ei voi käsitellä järkevästi ottamatta kantaa myös suurempiin kokonaisuuksiin.
Aloitin kansalaisvaikuttamisen 14 ikävuoden paikkeilla. Olin mukana monenlaisissa yhdistyksissä, joita Jyväskylässä silloin toimi. Työskentelin vapaaehtoisena kehitysmaakioskissa myymässä Reilun kaupan tuotteita ja joissakin Animalian kokouksissa taisin käydä. Perustimme kavereiden kanssa myös oman yhdistyksen, Vihreän elämän, kun tuntui, ettei sellaista omien toiveiden mukaista toimintaa ollut silloin tarjolla.
Puoluepolitiikkaan lähdin ensimmäisen kerran kahdeksantoistavuotiaana Vihreiden listalla, mutta sitoutumattomana ehdokkaana. Myöhemmin jätin sitoutumaton-määreen pois tarpeettomana, koska pystyin hyvin seisomaan vihreiden linjausten takana.
Nykyään näen, että kaikesta turbulenssista huolimatta Vihreiden tilanne on hyvä. Meillä on paljon aktiivisia nuoria toimijoita, esimerkiksi Touko Aalto, jotka ovat valmiita ottamaan vastuuta.
Olen siviiliammatiltani toimittaja. Olen työskennellyt kansalaisjärjestöissä, Tampereen yliopistolla sekä monenlaisissa eri rooleissa ja tehtävissä vuosien varrella.
Kaikki maailman muuttaminen, johon liittyy viestintä sekä asioiden selvittäminen ja tutkiminen, kiinnostaa minua. Kun on tällaisissa pätkätöissä, on vaikea ennakoida omaa elämäänsä kovin monta vuotta kauemmas. En oikeastaan edes halua tehdä sitä.
Varastossa on paljon kirjaideoita ja olisi hienoa myöhemmin irroittaa aikaa nimenomaan kirjoittamiseen. Olen myös leikitellyt yhdellä romaaniajatuksellakin, joka olisi joskus hauska toteuttaa. Mutta nyt keskityn tähän työhön. Ja jos joskus hallitukseen perustettaisi ilmastoministerin tehtävä, niin tarjoutuisin siihen tehtävään mielelläni.
Uusin kirjani Pieni maailmanpelastusopas sai alkunsa keskusteluista, joissa kuulin monien olevan hirveän huolissaan siitä, mihin maailma on menossa. Halusin alkaa pohdiskella, mitä maailman tilasta tiedetään ja ennen kaikkea miten sitä voi parantaa. Projektin laittoi liikkeelle myös aikaisemmasta kirjastani saamani kritiikki: en kuulemma kyennyt esittämään kokonaisnäkemystä maailman tilasta.
Ajatus jäi kytemään. Ajattelin, että okei, täältä pesee kokonaisnäkemystä ja vielä yksiin kansiin koottuna! Olen käynyt puhumassa kirjasta ympäri Suomea, Lohjalta Kittilään.
Oli maailman tila kuinka synkkä tai valoisa tahansa, niin kyynisyys ja nihilismi eivät auta meitä ratkaisemaan maailman ongelmia. Mielestäni se, että lukijat ovat kertoneet kirjani valaneen heihin toivoa, on ollut parasta palautetta. Silloin se on täyttänyt tehtävänsä.”