Asuin Kortepohjan O-talossa kaksi talvea. Viihdyin ihan hyvin. Olen myös kova nostalgikko ja kannatan yleensä kaikenlaista suojelua. Mutta MNOP-talo pitäisi mielestäni hävittää ja nopeasti.

Ulkopuolelta on helppoa huudella talon ja säilyttämisen puolesta, mutta onhan se nyt oikeasti ihan hirveä mörskä. Ei siis ihme, että syksyn ruuhkahuipun jälkeen talo alkaa tasaiseen tahtiin tyhjentyä suomalaisista opiskelijoista.

Mitä hyötyä on kolossin seinien suojelusta, kun seinien sisällä asuminen on kohta uhanalaista?

Minä haluan suojella asumista MNOP-talossa. Käymistä sukkasillaan naapurissa teellä. Harhailua väärällä käytävällä kuudelta aamuyöllä, kotimatkalla jatkoilta naapurisiivestä. Sitä kuinka helppoa oli löytää ensimmäiset ystävät vieraassa kaupungissa, kun kaikilla oli sama kotimatka.

 

Nykyiset MNOP:n asunnot ovat soluasumisen irvikuvia. Niissä on kaikki yksiön haitat, mutta ei mitään hyötyjä: on ahdasta, ahdasta ja ahdasta. Kämppistä täytyy sietää ja ottaa huomioon, mutta vastineeksi ei saa mitään.

Kyseinen talo on monille ensimmäinen ja viimeinen soluasunto. Tietenkin minäkin muutin lopulta mielummin pikkuruiseen yksiöön, sehän oli käytännössä sama kämppä, mutta ihan oma.

Selväksi alkaa käydä, ettei nykyisen MNOP-talon rakenteisiin saa järkevästi oikein kunnon yksiöitä eikä soluja. Vaikka yksiöt ovatkin nykyään suosituimpia asuntoja, pitäisi mahdolliseen uuteen taloon tehdä pääosin soluja. Se kun on opiskelijalle kaikkein edullisin, mukavin, ympäristöystävällisin ja kaikin puolin fiksuin asumismuoto. Kaikkea sitä, mitä opiskelijayksiössä asuminen ei ole.

Nykyiset rakentamismääräykset hehtaarin kokoisine kylpyhuoneineen ja pyörätuolin mentävinen oviaukkoineen kun tekevät yksiöistä… No, kalliita pieniä kaksioita, joista toinen huone on iso vessa ja toinen huone keittiö, johon mahtuu juuri ja juuri sänky. Siispä MNOP:n tilalle voisi rakentaa miellyttäviä kaksioita ja kolmioita, joissa olisi näppärät keittiöt, tilaa ruokapöydälle ja vaikka omalle pyykkikoneelle – tai jopa tiskikoneelle.

 

Opiskelujen jälkeen muutin taas asumaan kämppiksen kanssa, sekä rahan että tilan takia. Väljä kaksio oli luksusta verrattuna Kortepohjan vanhaan yksiökopperoon, jonka keittiö toi mieleen asuntovaunun ja peseytymiseen kuului olennaisesti perseeseen liimautuva suihkuverho.

Uusilla taloilla on jo aloitettu soluasumisen kunnianpalautus Kortepohjassa, mutta valmista ei tule ennen kuin kylän perällä pönöttävä ihmistensäilytyskennosto on hävitetty.