Uuden levyn julkaissut Irina pelkää yhä, ettei keikalle tulekaan ketään. Askeleita-albumiin ja sen saamaan vastaanottoon hän on kuitenkin tyytyväinen.
Synnyin Jyväskylässä vuonna 1975 ja asuin siellä puolitoista elämäni ensimmäistä vuotta. Myöhemmin palasin kaupunkiin opiskelemaan psykologiaa ja erityispedagogiikkaa. Suoritin niistä approt. Työskentelin opintojeni jälkeen Jyväskylässä Haukkarannan koulussa, joka oli sisäoppilaitostyyppinen erityiskoulu.
Jyväskylässä asuin Voionmaankadulla, Voionmaan koulua vastapäätä. Silloin alakerrassani oli pitseria, joka äänestettiin aina kaupungin parhaaksi. En kyllä tainnut hakea sieltä syötävää montaakaan kertaa. Nykyisin pitserian vieressä on kuulemma Filmtown. Luojan kiitos se ei kuitenkaan ollut siinä silloin kun minä asuin vastakkaisessa talossa, sillä se olisi irtokarkkilaareineen voinut muodostua ongelmaksi!
Uusin levyni Askeleita ilmestyi keväällä. Edellisestä levystä oli jo neljä vuotta aikaa. Viime vuodet olen ollut kotona lasten kanssa ja yrittänyt miettiä, mistä uusi levy voisi kertoa. Ensin ajattelin, ettei mistään tule mitään, sillä en lasten takia ehtinyt lukea tai edes ajatella paljon mitään. Paineen alla asioita alkoi kuitenkin tapahtua ja olen uuteen levyyn tyytyväinen. Tietysti löydän biiseistä aina jotain häiritseviä sanoituksellisia seikkoja, mutta joskus on vain pakko päästää irti. Levyn myyntikin on lähtenyt pirteästi käyntiin ja se on ylittänyt jo kultarajankin.
Eräs toimittaja sanoi minulle kerran, että minun pitäisi joskus tehdä samanlainen levy, kuin mitä minä itse olen: siis onnellinen ja positiivinen. Olenkin pääsääntöisesti ollut sellainen kaikki nämä vuodet, mutta en vain osaa tehdä niistä tunteista kappaleita. Siksi on helpompaa tehdä tekstejä vaikeista asioista, kuten parisuhteen ongelmista.
Saan biiseistäni myös paljon palautetta. Jotkut kappaleet ovat nostaneet minut varsinaiseen parisuhdeterapeutin rooliin ja varsinkin miehet kysyvät, mitä heidän pitäisi äksyilevien vaimojensa kanssa tehdä. Tuollaisiin kysymyksiin vastaan kuitenkin usein, että minä vain laulan näistä asioista.
Vaikka musiikilliseen kohderyhmääni kuuluvatkin pääasiassa 25-45- vuotiaat naiset, kuuntelijoissani on myös yllättävän paljon miehiä. Heitä on paljon keikoilla myös eturivissä asti.
Tauon aikana kaipasin keikkoja paljon. Silti pelkäsin, kuten aina uuden levyn jälkeen, ettei keikoille tulekaan enää ketään. Tämä on kuitenkin niin tuulinen ala. Pahin pelko alkaa kuitenkin nyt haihtua, sillä keikoilla on ollut todella paljon porukkaa. Niillä on pyörinyt älyttömästi myös tuttuja kasvoja. Minulla on paljon faneja, jotka ovat kiertäneet pitkälti yli 100 keikkaa. Ennätys taitaa olla yli kaksisataa.
Mukana on edelleen faneja, jotka ovat kiertäneet keikkojani koko soolourani ajan, pian kymmenen vuotta. Nuorin heistä aloitti 7-vuotiaana ja on nyt 16 vuotta. Tuollainen sitoutuminen tuntuu hienolta, sillä kiinnyn itsekin helposti ihmisiin.
Minulla ja bändin pojilla on jo muutamia biisejä valmiina seuraavaa levyä ajatellen. Ajatus oli itse asiassa jatkaa niiden nauhoituksia seuraavalle levylle heti Askeleiden ilmestymisen jälkeen, mutta tuo heti saa nyt ilmeisesti odottaa itseään.
Teemme marraskuuhun asti keikkoja ja Keski-Suomen alueellakin esiinnymme muun muassa Suomipopfestivaaleilla, Himosfestivaaleilla sekä ralleissa. Odotan erityisesti Suomipopin keikkaa, sillä meillä oli siellä viimeksi ihan pirun kivaa!