Turun Sanomat uutisoi huhtikuun 12. päivä, että opiskelijoiden tyytyväisyys alkaa vaikuttaa yliopistojen rahoitukseen vuonna 2015. Tyytyväisyyttä aletaan mitata valtakunnallisella kyselyllä, joka tehdään opiskelijoille kandidaatintutkinnon tai kolmannen opiskeluvuoden jälkeen.
Vielä ei ole tehty tarkkoja päätöksiä siitä, millaisia asioita palautelomakkeella kysytään. Todennäköisesti opiskelijoilta tiedustellaan ainakin heidän opiskelumotivaatiostaan ja integroitumisestaan yliopistoyhteisöön. Pilottikysely on tarkoitus tehdä toukokuussa, joten osviittaa asiasta saadaan pian.
Palaute vaikuttaa kolmeen prosenttiin yliopistojen rahoituksesta. Vaikka luku on pieni, summat ovat merkittäviä.
Toistaiseksi ei tosin vielä tiedetä, millä tavalla palaute puretaan jaettaviksi rahamääriksi eri yliopistojen välille.
Kuten useimmilla uudistuksilla, tälläkin on kaksi puolta. Yliopistolle se lähettää oikean signaalin: Opiskelijoiden hyvinvointi on tärkeä oppilaitoksen menestyksen mittari.
Muistutus on tarpeellinen. Kolumnistimme moittii tässä numerossa sitä, ettei opetusta pidetä yliopistossamme riittävän suuressa arvossa. Tutkimus nähdään liian usein henkilökunnan päätehtävänä ja opetus ikävänä pakkopullana. Tällainen asenne näkyy varmasti opetuksen laadussa.
Tähän mennessä opiskelijoiden henkilökunnalle antama palaute on saattanut kaikua kuuroille korville. Joillain laitoksilla jopa perusteltu ja sinnikäs kritiikki on aiheuttanut lähinnä ärsyyntynyttä tuhahtelua.
Kun tyytymättömyys alkaa näkyä yliopiston rahoituksessa, voisi kuvitella, että myös henkilökunnan motivaatio tarttua ongelmiin kasvaisi.
Toisaalta uudistuksessa on sudenkuoppansa.
Yliopistolla pelätään, että turhan harva opiskelija vastaa kyselyyn. Jos esimerkiksi vain tyytymättömät vaivautuvat kertomaan kokemuksistaan, kyselystä piirtyvä kokonaiskuva jää vajaaksi. Palautekysely onkin tilaisuus, joka opiskelijoiden täytyy osata hyödyntää. Laiskuudesta vastaavat niin yliopisto kuin opiskelijatkin.
Toisaalta täytyy pohtia, kuinka rehellisesti opiskelijat vastaavat kyselyyn, joka vaikuttaa heidän tuleviin opiskeluolosuhteisiinsa. Jos huono arvio johtaa rahoituksen vähenemiseen ja siten mahdollisesti opetuksen laadun yhä kovempaan laskuun, kannattaako avoimuus?
Laatu kun ei ole vain tahdosta kiinni. Uhka rahoituksen vähentämisestä tuskin korjaa ongelmaa, jos ongelma on alunalkaenkin rahoituksen vähäisyys. Täytyykin toivoa, ettei uudistus johda vain muutaman avokätisesti rahoitetun yliopiston pönkittämiseen.