Aallon Akropoliksessa

Vessoihin pitää peruuttaa ja tentit tehdä tikkuisilla lauta-alustoilla. Näinkö Alvar Aalto suunnitteli 2000-luvun yliopisto-opiskelijan elämän? Jylkkäri kuljetti Aalto-asiantuntijaa ympäri kampusta kertomassa, mikä niissä punatiilisissä laatikoissa oikeasti on niin hienoa.

Alvar Aalto halusi tehdä Seminaarinmäestä Ateenan Akropoliksen ja tuoda Jyväskylään tuulahduksen Kreikasta, sivistyksen kehdosta. Sitä mieltä on Alvar Aalto-säätiön rakennusperintöosaston arkkitehti Tuula Pöyhiä.

Aloitamme kampuskierroksemme päärakennuksesta. Sitä Pöyhiä jaksaa erityisesti hehkuttaa.

“Päärakennus on koko Seminaarinmäen kruunu ja yksi ehdottomasti hienoimmista Aallon suunnittelemista rakennuksista. Siinä ideat on todella saatu lentämään”.

Hienolta kuulostaa, mutta monille tavallisille opiskelijoille päärakennuksesta ja muista Aallon suunnittelemista rakennuksista mieleen tulee kuitenkin yleensä vain tuskaisia asioita.

Päärakennuksella erityisen huvittavan maineen ovat saaneet vessat. Hyvin pienet vessat. Syy kokoon ei kuitenkaan ole siinä, että Aalto-herraa itseään ei ollut pituudella pilattu. Asiaan löytyy paljon loogisempi selitys.

“Vessojen tilavuus on suunniteltu vanhanaikaisille tehovessoille, joiden vesisäiliö oli ylhäällä. Silloin pytyt eivät tarvinneet näin paljon tilaa”, Pöyhiä selittää päärakennuksen naisten vessassa.

Vessojen pienuuteen onkin tulossa muutos C-rakennuksen remontissa.

“Päärakennuksen vessojen seiniä siirretään taaksepäin ja sivuille niin, että tilaa tulee enemmän. On ihan turha ylläpitää tällaista turhaa epäsopua Aallon ja opiskelijoiden välillä, kun asia voidaan kuitenkin helposti ratkaista”, Pöyhiä kertoo.

Kummaksuntaa aiheuttavat myös vessoihin johtavat portaat. Päärakennuksen vessoihin kun laskeudutaan portaita pitkin vielä vessan oven jälkeenkin. Niihin Pöyhiäkään ei keksi selitystä.

“Ehkä niiden tarkoitus on ollut vain luoda hienoutta myös vessaan”, hän toteaa.

Yliopistolla liikkuu myös huhu, jonka mukaan päärakennuksesta löytyisi portaat, jotka johtaisivat kattoon tai päättyisivät seinään. Mitä tähän sanoo Pöyhiä?

“Ei minulle kyllä tule mieleen mitään päättymättömiä portaita. Toisaalta en kyllä ihmettelisi, vaikka Aalto olisi sellaiset koristukseksi suunnitellutkin”, Pöyhiä toteaa.

Päärakennuksessa opiskelijoita kiukuttavat myös juhlasaleissa pidettävät yleiset tentit ja niiden olosuhteet. Kirjoituspöytiä ei ole, vaan tenttivastauksia kirjoitellaan kirjoitusalustat sylissä.

Ylempänä salissa tentin voi suorittaa edessä olevaan penkkiin kiinnitettävän alustan päällä, mutta se taas rämähtää helposti alas. Lisäksi alusta ei ole suorassa penkkiin nähden.

“Eihän tämä ole missään nimessä ergonominen tapa opiskella”, Pöyhiä huokaisee alusta kädessään.

“Otan osaa, se on ainut mitä voin sanoa. Salien ei vain pitäisi olla tällaisessa käytössä”.

Pöyhiän mukaan C1- ja C2-juhlasalit on suunniteltu nimenomaan juhla- ja luentokäyttöön. Tenttivastauksien kirjoittaminen sen sijaan tuskin oli Aallon suunnitelmissa.

C-rakennuksen remontin yhteydessä tenttitilaisuuksien ergonomiaa ei myöskään olla parantamassa.

“Yliopistolta pitäisi löytyä jokin toinen paikka massatenteille. Meille säätiössä juhlasalit ovat rakennuksen sydän, ja niitä ei valitettavasti olla muuttamassa”, Pöyhiä toteaa.

Seinäkello kuulostaa arkkitehdin mielestä kuitenkin hyvältä ajatukselta.

“Hyvällä suunnittelulla kello olisi hyvinkin mahdollinen. Onhan tänne lisätty lamppuja ja kaiuttimiakin. Emme me säätiössä yritä mitenkään estää nykyajan tulemista Aallon suunnittelemiin rakennuksiin.”

Yliopiston rakennuksista myös P-, X-, L-rakennukset ja Ilokivi ovat Aallon suunnittelemia. Liikunnan remontti on vasta valmistunut, ja remontteja suunnitellaan parhaillaan myös kaikille muille Aallon suunnittelemille rakennuksille.

Miksi Aallon rakennukset siis menevät nyt yht’ äkkiä remonttiin?

“Suurin syy on rakennusten ikä”, kertoo yliopiston tilapalvelujohtaja Suvi Jokio.

“Lisäksi aikaisemmissa remonteissa rakennuksiin on taloudellisista syistä tehty vain rajallisia korjauksia. Myös materiaalit ja rakennusvälineet ovat vuosien saatossa parantuneet.”

Sisäilmaongelmat puhuttavat kampuksella edelleen. Jokion mukaan ongelmat eivät johdu mistään yksittäisestä syystä, vaan haasteena ovat olleet rakennusaikakaudelle yleensä tyypilliset ongelmat. Esimerkiksi silloin käytetty puu ei enää täytä laatukriteereitä.

Samaa mieltä on myös Pöyhiä. Lisäksi hän nostaa esille siivouksen merkityksen.

“Joskus historiassa yliopistoa ei ole edes siivottu kunnolla. Nämä kaikki ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, missä kunnossa yliopiston rakennukset nyt ovat.”

Mutta palataan vielä kampuskierrokseen. Ohittaessamme P-rakennuksen Pöyhiä intoutuu muistelemaan menneitä, ja väläyttää jopa ajatusta palauttaa rakennus takaisin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa asuntolaksi tulevan remontin jälkeen.

“Semmoisesta asunnosta voisi jo maksaa vähän korkeampaa vuokraa. Olisihan se hienoa, jos kampukselle saataisiin taas asukkaita”, Pöyhiä miettii.

Liikunnalle saapuessa arkkitehdin silmät kirkastuvat.

“Nuo lamput ja Aallon itsesuunnittelemat sauvakaakelit, puhumattakaan korkeasta katosta. Aulasta erottuu koko Liikunnan rakennus, kahvila ja liikuntasalit. Liikunta on sekoitus uutta ja vanhaa.

Liikunnan remontista Pöyhiällä on kaksijakoiset tunnelmat. Hän ei vieläkään ymmärrä, miksi rakennus piti saneerata niin totaalisesti. Toisaalta hän antaa tunnustusta siitä, että Liikunnan arkkitehtuurin säilyttämiseen nähtiin paljon vaivaa.

“Minulle liikunnan aula aiheuttaa wau-efektin”, Pöyhiä toteaa.

Tavallisia opiskelijoita Aallon arkkitehtuuri saa kuitenkin vain harvoin kiljahtelemaan, ainakaan riemusta. Päänsäryt ja vuotavat silmät ennemminkin itkettävät, kuten myöskin kivikovat puupenkit joissain luentosaleissa.

Vaikka ovathan ne liikan sauvakaakelit aika hienoja. Kunhan niitä vain osaa katsoa.