Hurjia eroja harjoittelukäytänteissä

Palkkaus-, tuki- ja opintopistekäytännöt vaihtelevat laitoksittain laidasta laitaan. Jyväskylän yliopisto suunnittelee parhaillaan käytänteiden yhdenmukaistamista.

Opiskelijat eivät ole tasa-arvoisessa asemassa harjoittelupaikkaa hakiessaan. Kasvatus- ja terveystieteilijät, opettajaopiskelijat ja museologian sekä sosiaalityön opiskelijat joutuvat useimmiten tekemään pakolliset harjoittelunsa palkatta. Useat muut laitokset sen sijaan maksavat harjoittelutukena osan harjoittelijan palkasta. Samalla työnantajat kilpailuttavat yliopistoja ja laitoksia toisiaan vastaan minimoidakseen palkkauskustannuksia.

Akavan opiskelijoiden valtuuskunta AOVA:n väistyvä puheenjohtaja Ted Apter näkee nykyisen tilanteen suurimpana ongelmana sen, että harjoittelukäytänteet suosivat työnhaussa tiettyjen alojen ja korkeakoulujen opiskelijoita toisten kustannuksella.

”Nykyisellään harjoittelu ei ole tasa-arvoista. Toinen ongelma on siinä, ettei harjoitteluajalla pysty aina kerryttämään työssäoloehtoa, joka mahdollistaa peruspäivärahan työttömyyden yllättäessä valmistumisen jälkeen.”

Akavan kanta on, että kaikkiin tutkintoihin tulisi jatkossa sisällyttää pakollinen harjoitteluosio tai vähintäänkin pakollinen kurssi työelämätaidoista. Vaikka Akavassa toivotaankin, että harjoitteluna tehdystä työstä maksettaisiin palkkaa, myönnetään kuitenkin, ettei se aina ole realistista. Esimerkiksi opettajaharjoittelujen käytäntö on varsin vakiintunut ja ohjauksen tarve suuri, jolloin palkallisuuteen tuskin ollaan siirtymässä.

Jyväskylän yliopiston koulutusneuvosto asetti hiljattain työryhmän pohtimaan yhtenäistä harjoittelumallia. Opiskelijoita työryhmässä edustaa JYYn korkeakoulupoliittinen sihteeri Susanna Koistinen. Samalla yliopisto joutuu ottamaan kantaa Aarresaari-verkoston ehdotukseen harjoittelukäytänteiden yhdistämisestä kaikissa maan yliopistoissa.

Aarresaaren ehdotuksen mukaan kaikki laitokset maksaisivat harjoittelutukea 600 euroa kuussa jokaista harjoittelukuukautta kohden. Kolmen kuukauden harjoittelun kohdalla se olisi enemmän kuin mitä suurin osa Jyväskylän yliopiston opiskelijoista nykyään saa. Susanna Koistisen mukaan tuki ei todennäköisesti koskisi kuitenkaan niitä oppiaineita, joissa harjoitteluista ei nytkään saa rahallista korvausta.

”Aarresaaren mallissa noin puolet kustannuksista jäisi työnantajan maksettavaksi, jotta työssäoloehto täyttyy. Työryhmässä on lisäksi puhuttu viidestä opintopisteestä kuukautta kohden, mikä mahdollistaisi kaikille opintotuen nostamisen, vaikkei palkkaa saisikaan. Tällä hetkellähän pedagogisen harjoittelun opintopistemäärä ei aina riitä edes opintotukeen.”

Eniten harjoittelutukea myönnetään tällä hetkellä fysiikan, yhteiskuntatieteiden, psykologian ja kauppakorkeakoulun opiskelijoille. Toisaalta monilla aloilla tuen saantia on rajattu eri tavoin. Kauppakorkeakoulun harjoittelutuki ei riitä kaikille hakijoille, ja yhteiskuntatieteiden ja filosofian harjoittelutuen edellytyksenä on maisteriseminaarien suorittaminen.

Monilla laitoksilla harjoittelun palkattomuutta perustellaan sen kuulumisella pakollisiin opintoihin, mutta kuitenkin vastaavista pakollisista harjoitteluista maksetaan pääsääntöisesti palkkaa ja harjoittelutukea sekä psykologian että liikuntatieteiden laitoksella. Psykologit saavat myös harjoittelustaan kolme kertaa enemmän opintopisteitä kuin luonnontieteilijät.