Markus Latvala saapui Jyväskylään opiskelemaan, mutta pro gradu -tutkielman sijaan hänen antinsa kaupungille ovat olleet lukuisat kulttuuritapahtumat. Nyt Yläkaupungin Yön isähahmo etsii uusia haasteita.
Muutin Porvoosta Jyväskylään 1985 päästyäni yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Ensimmäisten opiskeluviikkojeni aikana liityin kulttuurivaliokuntaan. Se oli kohtalokas päätös.
Ilokivestä muodostui nopeasti elämäni keskus. Se oli kulttuurivaliokunnan kokoontumispaikka, söin siellä lounaani, soitin levyjä dj:nä, olin järjestämässä tapahtumia ja harjoittelin bändini kanssa kellarissa. Iltaisin kävin Ilokiven baarissa, joka oli tuohon aikaan kaupungin paras lajissaan.
Kampus Kinossa oli näytöksiä viikon jokaisena päivänä, ja kulttuurisihteerinä pääsin vaikuttamaan sen ohjelmistoon. Vastasin myös elokuvien pyörittämisestä ja lippujen myynnistä. Se oli elokuvaharrastajan unelmaduuni. Niihin aikoihin olin myös perustamassa elokuvakerhoa, joka järjesti samoissa tiloissa näytöksiä kerran viikossa.
1994 jätin yliopisto-opinnot oltuani järjestämässä kymmenettä Jyrockia. Tunsin löytäneeni oman alani ja päätin jatkaa tapahtumajärjestämisen parissa.
Vuosituhannen vaihteen tienoilla olin perustamassa Keski-Suomen Elokuvakeskusta sekä pohjoismaiseen elokuvaan keskittyvää Arktisen upeeta -festivaalia, jonka järjestämisessä olin mukana vuoteen 2010 asti. Samana vuonna lopetin toimintani myös Suomen elokuva-arkiston (nykyinen KAVA) Jyväskylän toimipisteen sarjanhoitajana.
Yläkaupungin Yö sai alkunsa 1992 kulttuurivaliokunnassa Soili Purasen ideasta. Myöhemmin poikkitaiteellisen kaupunkijuhlan pyörittämistä on jatkettu ry-pohjaisesti. Olen puuhaillut tapahtuman parissa koko sen olemassaolon ajan. Työnimikkeeni on vaihtunut tuottajasta toiminnanjohtajaan, mutta käytännön tehtävät ovat pysyneet suunnilleen samoina.
Tapahtuman ideologia ja henki ovat alusta asti tiivistyneet kolmeen asiaan: ilmaisuuteen, sijaintiin ja paikallisuuteen. Ilmaisuus on asia, josta resurssipulan vuoksi joudumme vääntämään kättä joka vuosi, mutta josta emme ole halunneet luopua. Yläkaupungin miljöö on puolestaan omintakeinen, ja tapahtuman välitön ja rento henki katoaisi, jos Yläkaupungin Yö levittäytyisi koko kaupunkiin. Emme halua Helsingin Taiteiden yön kaltaiseksi, laajaksi kaupunkifestivaaliksi. Paikallisuus näkyy ohjelmistovalinnoissa, joissa suosimme keskisuomalaisia esiintyjiä.
Päätin lopettaa toimintani Yläkaupungin Yön toiminnanjohtajana tähän kevääseen. Kypsyttelin ajatusta rauhassa, sillä nautin työstäni loppuun asti. Jyväskylän kaupungin minulle myöntämä kulttuuripalkinto rohkaisi päätöstäni, sillä puolittain vitsilläni tulkitsin sen vihjeeksi, että olisi aika väistyä ja antaa tilaa nuoremmille. Kaksikymmentä vuotta minkä tahansa asian parissa on pitkä aika, eikä leipääntymiseltä ja urautumiselta voi välttyä. Yläkaupungin Yö hyötyy siitä, että nuoremmat ja innokkaammat jatkavat sen parissa.
Vuosistani toiminnanjohtajana minulla on lähes pelkästään hyviä muistoja. Harmittamaan jäivät vain resurssipulan takia toteuttamatta jääneet ideat. Täysin Yläkaupungin Yötä en kuitenkaan aio jättää, sillä jatkan sen hallituksessa.
Tällä hetkellä etsiskelen uusia töitä. Aika näyttää, mitä viisikymppiselle kulttuurituottajalle ja tapahtumajärjestäjälle on tarjolla. Kulttuuribyrokratiaan ja -politiikkaan mukaan lähteminen ei minua kiinnosta, vaikka minulla olisikin paljon siihen liittyviä ajatuksia. Tunnen, että minulla on enemmän annettavaa tekijäpuolella.
Ihannekaupungissani kunta tarjoaisi eri kulttuuritoimijoille soveltuvia tiloja sen kummemmin sekaantumatta itse sisältöön. Vaikka Jyväskylä ei ole kulttuurisatsauksilla mitattuna Suomen ykköskaupunkeja, on annettava kiitosta siitä, että olen saanut osakseni ymmärrystä ja tukea myös päättäjiltä.
Jyväskylä on vireä kaupunki, jonne oppilaitosten vuoksi virtaa jatkuvasti uusia taiteen kuluttajia ja tuottajia. Kulttuuritapahtumia tänne mahtuisi enemmänkin. Onnistuakseen tapahtumalla täytyy kuitenkin olla selkeä profiili ja sitoutuneet tekijät. Jyväskylässä on tasokasta harrastajateatteritoimintaa, joten esimerkiksi teatteritapahtumalle kaupunki olisi otollinen ympäristö.
Vapaa-aikani vietä elokuvien, musiikin ja kirjallisuuden parissa. Nuorempana olin myös aktiiviurheilija, ja jos selkä ei vihoittelisi, pelaisin jalkapalloa vieläkin. JJK:n kausikortti minulla on ollut toistakymmentä vuotta, mikä tuo sopivaa vastapainoa kulttuurihörhöilylle. Tosin jalkapallo on elimellinen osa kulttuuria – toisin kuin vaikkapa jääkiekko ja kenttälajit, jotka ovat vain urheilulajeja.