Nämä ja muita elokuvaklassikoita voi katsoa netistä maksutta. Linkki leffalistaan löytyy jutun lopusta.

Koska Youtuben kaltaiset videopalvelut ovat pitkälti amerikkalaisia, ne toimivat lähinnä amerikkalaisen lainsäädännön mukaan. Jenkeissä tekijänoikeuden voi menettää Suomea helpommin, joten elokuvia on paljon Public Domainissa (PD), eli vapaasti yleisessä käytössä.

Suomessa elokuvia ei ole käytännössä lainkaan vapaasti yleisessä käytössä, koska tekijänoikeuden suoja-aika päättyy 70 vuotta päätekijöiden kuolemasta.

Se vaatisi, että elokuvan pääohjaaja, käsikirjoittaja, vuoropuhelun kirjoittaja ja elokuvaa varten luodun musiikin säveltäjä olisivat kaikki kuolleet ennen vuotta 1942.

Silti klassikkoelokuvat olisi Suomessakin mahdollista ladata nettiin kaikkea kansaa sivistämään. Valtionvirasto Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (Kava) on viime vuoden lopulla ostanut läjäpäin vanhojen elokuvien oikeuksia, pääosin ennen 60-luvun puoliväliä tehtyihin elokuviin.

”Näillä ei ole yrityksille enää kaupallista merkitystä”, katsoo Kavan kotimaisten filmien arkistonhoitaja Tommi Partanen.

Tarkoitus on aloittaa digitointi, joka maksaa noin 30 000 euroa elokuvalta. Sen jälkeen elokuvia voidaan esittää nykyisin digitaalitekniikkaan perustuvissa elokuvateattereissa.

Mutta mikä estää elokuvien jakamisen vapaasti netissä, kun oikeudet ovat kerran valtiolla?

”Ei me saada lähteä syömään kaupallisten toimijoiden markkinoita. Kuka ostaisi Ylen ja MTV3:n elokuvia, jos meiltä saisi kaiken ilmaiseksi?”, perustelee Partanen.

Tämä tuntuu keinotekoiselta syyltä vanhojen leffojen kohdalla, mutta asiaa ei ole vielä lyöty lukkoon. Lyhytelokuvia ja dokumentteja Kava on jo ladannut elonet-palveluunsa nähtäville.

Osa elokuvamateriaalista pölyttyy arkistoissa myös, koska niiden oikeuksien omistajista tai tekijöiden perikunnasta ei ole selvää tietoa. Kansainvälisestikin näille orpoteoksille on pohdittu lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi teoksien vapaan esittämisen, kunnes intressitaho löytyy.

Nyt Kava on näyttänyt orpoteoksia pienellä riskillä esimerkiksi elokuvafestivaaleilla, kun omistajia ei ole millään tahtonut löytyä.

”70- ja 80- luvuilla elokuvia tekivät myös jotkut pienemmät firmat, jotka sitten saattoivat mennä nopeasti konkurssiin. Osa omistajista katosi esimerkiksi ulkomaille, eikä elokuvia ole oikeustahoilta lupaa kysymättä uskallettu näyttää”, Partanen kertoo.

_______________________

Public Domain

  • Esimerkiksi Yhdysvalloissa erikseen määritelty alue, johon tekijänoikeuden menettäneet teokset luetaan
  • Public Domain-teoksia saa kopioida, esittää ja muunnella vapaasti
  • Suomessa tekijänoikeus kestää automaattisesti 70 vuotta teoksen päätekijöiden kuolemasta
  • Yhdysvalloissa tekijänoikeuden on voinut menettää helpommin, minkä vuoksi teokset, joissa tekijänoikeus muualla on voimassa saatetaan Yhdysvalloissa lukea Public Domainiin
  • Suomessa Public Domainia ei ole erikseen määritelty laissa
_______________________

Suomessa tekijänoikeuksista korvauksia keräävä Kopiosto on amerikkalaisten PD-käytännöistä melko pihalla. Netissä näytillä olevasta sisällöstä kopiosto ei ole kerännyt korvauksia, vaan asia on tuottajien vastuulla. Ulkomaisiin elokuviin Kavalla erikoistuneen arkistonhoitajan Juha Kindbergin mukaan asiassa kannattaa olla varovainen.

”Jokainen teos on yksittäistapaus, eikä oikeudenhaltijoista ole aina helposti tietoa löydettävissa.”

Esimerkiksi Buster Keatonin tunnetuin klassikko Kenraali (1926) on siirtynyt Yhdysvalloissa Public Domainiin vuonna 1956. Kuitenkin brittiläinen jakelufirma Park Circus on haalinut käsiinsä kaikki elokuvan kopiot ja perii rahaa elokuvan esittämisestä. Kindbergin mukaan viimeksi, kun elokuvaa on Suomessa näytetty siitä piti maksaa Lontooseen 1000 euroa.

”Monet oikeudenhaltijat eivät enää jaksa puuttua elokuvien nettiesittämiseen ilmeisesti imagohaittojen pelossa. Eivät ne siltikään tykkää siitä, että elokuvat on netissä katsottavissa”, Kindberg kertoo.

Nettinihkeily ei ole linja kaikkialla. Esimerkiksi vanhojen neuvostoelokuvien oikeudenhaltijat ovat ladanneet kopiot systemaattisesti verkkoon, koska sen ei ole koettu vähentävän elokuvien teatteriesittämistä, josta maksut kerätään.

Vapaasti katsottavaksi on usein saatettu erityisesti poliittisesti motivoituneita elokuvia. Ehkä tuorein esimerkki tästä on palkittu Bahman Ghobadin No One Knows About Persian Cats vuodelta 2009, joka kuvaa iranilaista underground-musaskeneä. Elokuva on ladattu videopalvelu Vimeoon, jotta sitä voitaisiin katsoa myös tiukan sensuurin Iranissa. Videosta puuttuu kuitenkin englanninkieliset tekstitykset, ilmeisesti, jotta muualla kuitenkin maksettaisiin sen katselusta.