Tätä kirjoittaessani valmistaudun jälleen yhteen muuttoon ja elämäni kahdeksanteen kotiin. Tiedän, että kahdeksan ei nykyaikana ole vielä paljonkaan; saman osoitteen pitäminen useamman vuoden ajan tuntuu kielivän jämähtämisestä, syrjäytymisestä tai asuntovelasta, vaikka sen luulisi olevan merkki tasaisuudesta ja turvasta. Edellinen ei muuten ollut tarkoitettu konservatiiviseksi moralismiksi, vaan omien sosioekonomisten tuntemusteni havainnoinniksi.
Olen keskiluokkainen omakotitalolapsi, joka sai onnekseen asua koko lapsuutensa ja nuoruutensa samassa kodissa ilman, että vanhempani olisivat koettaneet juovuksissa kuristaa toisiaan tai raiskata minua. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin myöhemmin välttynyt tyhjyyden tunteilta, mielialahäiriöiltä ja silmittömältä ahdistukselta – mutta kodistani minulla ei silti ole mitään pahaa sanottavaa. Olen pääsemässä muistojen ja turvan alkukodin ajatuksesta vasta hiljalleen eroon. Saatan jopa sanoa nykyistä vuokra-asuntoani kodiksi kämpän tai asunnon sijaan.
Säntillisen realistin mielestä kysymys on aikuistumisesta ja oman elämän alkamisesta. Uusi kotini tullee toki olemaan taas hieman ”kodikkaampi”, mikä johtunee elämäni tasaantumisesta porvarillisempaan suuntaan: on avovaimo, satunnaisia tuloja ja edes jonkinlainen käsitys siitä, mitä tulee elämältään haluamaan samalla kun vanhenee, sairastuu ja kuolee.
Itse olen, materialistisesti ajateltuna, kallistunut sille kannalle, että koti ei ole katto ja seinät, vaan omistamani tavarat ja niiden asetelmat. Mitä muutakaan se voisi vuokra-asunnosta toiseen vaeltavalle, esineidensä kautta itselleen historian ja identiteetin uneksivalle olla? Kirjahyllymetrini ovatkin jo useamman vuoden ajan olleet, alibin omaisesti, lähinnä viihtyisä sisustuselementti. Tiedon edelleen digitoituessa tavaramäärä pakenee läppärin uumeniin. Vuokra-asunnot muodostavat koti-instituution pienoisversion, jossa aika ja muistot kiertävät nopeammin. Eikä seiniin porata reikiä tai lemmikkejä pidetä. Käytännöllistä ja ekologista.
Mutta mitä koti tarkoittaa pirstotun pätkä- ja tietotyön aikakautena? Onko se ostettavissa tai onko sillä aikaraja? Vai onko se todellakin siellä missä sydän on, eli rintalastan takana ja hyvin pimeässä paikassa?

Ville Luoma-aho

Kirjoittaja on jyväskyläläinen runoilija.