Kettusen kuva paljastettiin

Jyväskylän entisen kaupunginjohtajan Pekka Kettusen tarinan pieni jälkinäytös sai yleisön hieman vaivautuneeksi.

Kettusen muotokuva paljastettiin Rakentajatalolla syyskuun viimeisenä maanantaina.
Kettusen seuraaja Markku Andersson piti kaupunginpääsarjan standardeihin nähden tiiviihkön puheen, jossa Kettusen saavutukset lueteltiin. Verkostokaupungit ja lutakot listattiin, jonka jälkeen paikallispoliitikot saivat vielä lisätä muutaman myönteisen sanan.
Kaupunginhallituksen jäsen Pirkko Weijo (kesk.) muisti kaupunginjohtaja Kettusen suurena Korpilahden ystävänä, joka oli käynyt satamassakin kyselemässä ihmisten tuntoja ja jolla Weijon muistin mukaan mahdollisesti on myös sukua Korpilahdella.
Tilaisuutta oli kulunut hyvän matkaa, kun yksi paikalle saapuneista toimittajista kokeili arasti:
”Onko tämä ensimmäinen kerta, kun kaupunginjohtaja ei ole päässyt tulemaan oman muotokuvansa julkistamistilaisuuteen?”
Anderssonin mukaan oli, joskin vastaavia tilaisuuksia on ehditty järjestää sen verran vähän, että kovin tieteellisiä johtopäätöksiä asiasta ei voida vetää.

Taiteilija Juhani Petäjäniemen teos sai monet kiitokset. Öljyväri-Kettusen hymyssä kaupunginhallituksen jäsen Paavo Pitkänen (kok.) näki sen ikiteekkarin, joka Kettunen hänen mielestään oli. Petäjäniemi itse sai mahtavan kukkavihkon ja siitä allergisen reaktion, jota pärski nurkassa kunnes kehtasi pudottaa puskan käsistään neuvottelupöydälle.
Joku ihasteli maalauksen Kettusen kravattia, jonka muisti olleen kantajansa suosikkeja. Petäjäniemi kertoi keksineensä koko kravatin värisommitelmaa ajatellen.
Toinen kysyi, mitä merkitsee maalauksen yläkulmassa oleva kirkkaan keltainen alue. Kaupunginjohtaja Andersson vastasi taiteilijan puolesta: ”Valoa ja varjoa. Kontrastia.”

Kettunen ei siis itse päässyt paikalle maanantain julkistamistilaisuuteen. Ilmeisesti sopivaa aikaa ei olisi löytynyt muinakaan päivinä.
Aikanaan omavaltaisuudesta moitittu Kettunen ei ollut tottunut toimimaan kunnallisen luottamusjohdon hidastamana. Etenkin Kettusen kotileirissä demareissa hankauksia tuli – porvarit taisivatkin löytää yhteisen sävelen Kettusen kanssa helpommin. Vaikka määrätietoinen toiminta aiheutti törmäyksiä, varsinainen tragikomedia kuitenkin alkoi vasta Kettusen akkujen hiivuttua.
Työuupumuksen takia pitkään sairaslomaillut Kettunen päätettiin vähin äänin heivata Jyväskylän johdosta 200 000 euron erorahan turvin vuonna 2004. Kaupunginhallitus suhmuroi järjestelyn kokoomuksen Erkki Ikosen johdolla.

Noussut äläkkä johti siihen, että erorahojen vastustajaksi profiloitunut Riitta Tynjä veti äänillään toisenkin kommunistin valtuustoon. Hallinto-oikeus totesi, että kaupunginhallitus oli ylittänyt toimivaltansa erorahasta päättäessään.
Tuomion tultua valtuusto päätti olla perimättä rahoja takaisin. Hallinto-oikeus kumosi tämänkin päätöksen. Kaupunki valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa se kuitenkin hävisi.
Rahoja ei siis saanut maksaa, eikä niitä saanut päättää olla perimättä. Vuonna 2009 Kuntaliiton juristit totesivat, että Kettusen erorahan takaisinperiminen on myöhäistä. Se olisi pitänyt tehdä kolmen vuoden kuluessa eli viimeistään vuonna 2007. Rahat antaneelta luottamusjohdoltakaan rahoja ei voisi periä, sillä heille oli myönnetty vastuuvapaus. Minkäs teet.

Rakentajatalolla muotokuva oli saatu paljastettua. Kaupunginhalli-tuksen kokous oli alkamassa samassa tilassa. Kettusen kuva päätettiin jättää neuvotteluhuoneen nurkkaan kokouksen ajaksi.
Odotellessani taiteilija Petäjänie-meä ala-aulassa pudotin salaman kamerastani lattialle.
”Voi ei, hajosiko se?”, kysyi Pirkko Weijo.
Lohdutin Jylkkärin kaluston kestävän vaikka sotaolosuhteissa (iästä päätellen se lienee sen jo tehnytkin).
”Kyllä se Kettunen käy meille kalliiksi”, kevensi Weijo keskutelukumppanilleen.
”No tulihan se sieltä”,hymähti hän.
Poistuessamme Weijo jäi jatkamaan keskustelukumppanilleen Kettusen ja Korpilahden ilmeisen lämpimän suhteen analyysiä kiittävin sanankääntein.

Kyyditsin taiteilijan Ruutille. Pöytään istuttuaan, hän muisti olevansa kaverilleen Anssille viisikymppiä velkaa. Anssi huitaisi kädellään.
”Annetaan olla.”

Jarno Liski
paatoimittaja@jylkkari.fi