Kokeellisen runouden taitajan, jyväskyläläisrunoilija Harry Salmenniemen Runojä on taidokas teos, jonka ääreen pitää palata uudestaan. Se on paikoin jopa haastavaa luettavaa ja kikkailee myös kappalejaoin ja tavulabyrintein. Kirjaa ei voi vain lukaista, siihen pitää paneutua.
 Runojä heittää jo ensimmäisllä sivuillaan lukijan silmille kiivasta ajatuksenjuoksua, hiottua proosarunoutta. Teos on äärimmäisen ajatusrikas. ”Mitä syvemmälle joudun itseeni, sitä turhempia asioita puhun.” Salmenniemi sukkuloi sujuvasti runouden tyylilajista toiseen pudottamatta lukijaa täysin kärryiltä.
Kirjan loppupään teksteissä vokaalit ovat värikyniä ja suomen kieli rikkaimmillaan. On nokkelia riimejä. Kirjassa on alakuloa ja raadollisuutta, joka puree minuun lukijana. ”Ei välttämättä kannata aina yrittää parastaan. Jos häviää, katoaa. Eniten maailmassa jumala vihaa sinun kaltaisiasi.”Teoksen jälkeen on jotenkin typertynyt, haikeakin olo.
 Salmenniemi on omintakeinen tekijä, jolle Runojän jällkeen haluaa jälleen nostaa hattua.
 
Elina Mäenpää

”Lähes täydellinen”