Sanoituksellisesti lähinnä myötähäpeää aiheuttaneen Palatkaa Pariisiin –levyn jälkeen ovat niin Scandinavian Music Group, kuin Terhi Kokkonenkin palanneet tasolleen. Vaikka Kokkosta ei vieläkään voida laskea suomalaisten sanoittajien eturiviin, osuu hän tällä kertaa teksteissään useammin maaliin kuin hutiin.
Soitto levyllä on timanttisen taidokasta, kuten aina SMG:n tapauksessa. Sävellykset toimivat ja poimivat kuuntelijan mukaansa, mutta silti ei voi välttyä ajattelemasta menevätkö kotimaan terävintä kärkeä edustavat Antti Lehtinen (rummut) ja Joel Melasniemi (kitara) sittenkin hiukan hukkaan SMG:ssä?
Levyn huippuhetkiä edustavat utuisesti eteenpäin rullaava Liian laiha rakkaani, ja idoottimaisesti nimetty Mustarastas lauloi Ooh la laa.
Samalla täytyy myös mainita Liikaset, joka saattaa olla Kokkosen tähänastisen uran parhaiten rakennettu teksti, vaikka kappale ei muilta osin elämää suuremmaksi nousekaan. Täytekappaleita ei mukaan ole eksynyt, ellei sellaisena pidä hiukan yhdentekevän oloista Omenankukan terälehtiä –rallatusta.
Edellistä levyä kuunnellessa tunsi istuvansa keskiluokkaistuneen pariskunnan olohuoneessa heidän toistellessaan tylsiä tarinoita kesälomastaan.
Nyt kymmenvuotias, steriilistä rock-popista ponnistanut SMG on jälleen elementissään kolmannella täysverisellä folk-albumillaan, ja Manner kantaa kauniina läpi lämpimien kesäiltojen.
Juha Stenholm
”Paluu huipputasolle”