No ei hävetä yhtään. Ottaa sen sijaan päähän yleistävä kansallinen itseruoskinta. Siinä itseään kosmopoliitteina pitävät henkilöt takertuvat johonkin suomalaiseen sattumukseen ja ryhtyvät syyllistämään siitä me-muodossa koko kansaa, kuitenkin niin, että ”me” luetaan muodossa ”te, minä itsehän olen kaiken pahan yläpuolella”.
Tässä kätevä kaava kosmopoliittista kolumnia varten: ”Me suomalaiset olemme rasisteja / suvaitsemattomia / sivistymättömiä / sovinisteja / materialisteja / juoppoja / väkivaltaisia / huonosti pukeutuvia / huonoja vanhempia / juroja / nurkkakuntaisia / itsetunnottomia / suuruudenhulluja / epäystävällisiä / haluttomia auttamaan hätää kärsiviä ja meidän tulisi hävetä, koska muualla ihmiset ovat parempia!”
Erityisesti suomalaismiesten kollektiivinen syntitaakka on päässyt yleistävän kansallisen itseruoskinnan kautta kasvamaan niin suunnattomaksi, että jos ulkoavaruuden asukkaat lukisivat kosmopoliittisia itseruoskintakolumneja, olisi meidät universumin suojelemiseksi jo hävitetty sukupuuttoon valtavilla tappajaroboteilla.
Joskus ihmiset tosiaan eivät älyä auttaa kadulle kaatunutta. Paljon useammin kuitenkin päätämme olla avuksi. Itse työnsin kerran kilometrikaupalla tuntematonta pyörätuolimiestä, joka halusi päästä kaljalle mielikapakkaansa mutta oli juuttunut matkalla sohjoon.
Toisaalta kuulin taannoin Keniassa käyneen niin, että kun taksi ajoi kolarin, paikalliset pahoinpitelivät kuskin ja ryöstivät matkustajat. Eipä kirjoittanut yksikään kosmopoliitti tekoni jälkeen lehteen, että ”olemmepa me suomalaiset hyvinkin avuliaita ja pitääpä meidän olla nyt ylpeitä itsestämme”. Tuskinpa julisti kukaan Keniassakaan, että ”Me kenialaiset olemme onnettomuuksien uhreja ryösteleviä huligaaneja ja meidän pitäisi hävetä”.
Tietävät sielläkin, että olisi hölmöä syyttää tai kiittää kaikkia muutaman yksilön tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
Pasi Ilmari Jääskeläinen