Rehtori Aino Sallinen.
Rehtori Aino Sallinen.

Yliopistouudistus palkitsi yliopistojen ylintä johtoa avokätisesti.

Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen kertoo palkkansa nousseen yliopistouudistuksen myötä noin 60 prosenttia. Yliopistouudistus tuli voimaan viime vuoden alusta.
Sallinen ei kerro Jylkkärille palkkansa määrää, mutta vuonna 2009 hänellä oli verotettavia ansiotuloja 113 679 euroa, eli noin 9 500 euroa kuukautta kohden. Kuusikymmentä prosenttia suurempina ansiotulot olisivat yli 15 000 euroa kuukaudessa.
”Henkilökohtaiset vastuuni itsenäisessä yliopistossa ovat lisääntyneet merkittävästi”, perustelee Sallinen palkankorotustaan.
Sallinen kertoo nykyisen palkkansa tulevan julki yliopiston tilinpäätöksessä vuodelta 2010. Tilinpäätös ei ole vielä valmistunut.
”Yliopiston tilinpäätökseen on tulossa ilmaus rehtorin ja varahenkilön palkka, joten haluan pysyä solidaarisena tälle ilmaisulle”, perustelee Sallinen vaitonaisuuttaan palkastaan.

Yliopistouudistusta vastustettiin laajasti opiskelija- ja henkilöstöjärjestöjen piirissä. Yliopistojen rehtorit esiintyivät sen puolesta. Juhlapuheessaan yliopiston avajaisissa vuonna 2010 rehtori Sallinen kiitteli valtion rahoituksen avokätisyyttä.
”Tämä näkyy myös ensi vuoden tulo- ja menoarvioesityksessä, jota on pidettävä nykyisessä valtiontalouden tilanteessa varsin kohtuullisena”, sanoi Sallinen syyskuussa 2010.

Vuoden 2010 budjetissa henkilöstömenoihin oli varattu 133 miljoonaa euroa, eli 9,5 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2009 käytettiin.
Tieto siitä, miten miljoonat jaettiin, ei ole saatavissa. Uudessa yliopistolaissa henkilöstön palkat säädettiin salaisiksi, joten ainoa tapa saada niitä tietoon on, että henkilöt kertovat ne itse. Jyväskylän yliopisto on myös valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen päätöksestä, jossa Hämeenlinnan hallinto-oikeus määräsi julkisiksi yliopistouudistusta edeltäneet palkat vuoteen 2009 asti. Lopullinen päätös tietojen julkisuudesta saataneen syksyllä.

Yliopistojen ylimmän johdon palkkaus on harpannut ylöspäin muuallakin. Ylen M.O.T.-ohjelma kertoi Helsingin yliopiston rehtorin, kanslerin, vararehtorin ja hallintojohtajan palkkojen nousseen roimasti. Rehtori Thomas Wilhelmssonin palkka on nyt noin 17 000 euroa. Yliopistojen yksityistäminen toi siihenkin noin 60 prosenttia nousua. Kanslerin ja ensimmäisen vararehtorin palkat ovat nousseet 27 prosenttia ja Helsingin yliopiston hallintojohtajan palkka 20 prosenttia.

Jarno Liski
paatoimittaja(at)jyy.fi