Jyväskylän yliopistoon päässyt Arto Nyberg aloitti opiskelija-asumisen autossa Rentukan parkkipaikalla, koska ylioppilaskylän asunnot olivat täynnä. Kolmesti vuoden parhaana televisioesiintyjänä palkittu toimittaja hankki 1990-luvun alussa kokemusta Ilokiven dj:nä ja Jyrockin järjestäjänä ennen kuin muutti töiden perässä Helsinkiin. Yliopisto-opintojen merkitystä uralleen Nyberg pitää ratkaisevana, vaikka maisteria hänestä ei tullutkaan.
”Mä aloitin 1987 puheviestinnällä, journalistiikka tuli pääaineeksi 1991. Paria vuotta aikaisemmin aloin tajuta, että musta voisi tulla toimittaja ja olisi hyvä hankkia alan opintoja vähän. Ja niinhän mä teinkin – hankin niitä vähän!
Lukion jälkeen mä olin postissa lajittelemassa. Kaveri soitti sinne ja kysyi, olinko hakenut johonkin opiskelemaan. En ollut. Kaveri suositteli puheviestintää, koska siellä ei ole pääsykoekirjoja. Taisin saada maksimipisteet pääsykokeesta, minimipisteet todistuksesta ja pääsin niukin naukin sisään.
Ei mulla olisi ollut gradujen ja tuollaisten kanssa vaikeuksia, mutta tutkinnossa oli kaiken maailman yleisopintoja. Se oli vahva syy siihen, että mun opintoni sammuivat, ja oli myös kauhea kiire tehdä kaikkea muuta.
Vuonna 1988 mua pyydettiin tekemään Kampuksen Kaiku -radio-ohjelmaa Radio Jyväskylään kerran viikossa. 1990 olin vuoden uutis- ja ajankohtaistoimittajana Radio Keski-Suomessa, eikä silloin tullut kauheasti opiskeltua. Sitten vuosina 1988–1992 me järjestettiin kulttuurivaliokunnan kanssa Jyrockia, ja samoihin aikoihin toimin Ilokiven tiskijukkana.
Kauheasti tehtiin ja suhattiin joka suuntaan. Järjestettiin vanhojen opiskelijoiden ilta, jossa pääsi sitä halvemmalla sisään, mitä kauemmin oli ollut yliopistossa kirjoilla. Ekavuotiset joutuivat maksamaan eniten. Se oli hirmu suksee!
Järjestettiin myös painikaraoke, missä Ilokiven tanssilattialle pantiin painimolski, jossa kaksi painijaa paini trikoot päällä. Mä sain Ylen arkistosta pöllittyä jonkun vanhan legendaarisen painiselostuksen, joka pantiin tulemaan kaiuttimista ja ne painijat painivat sen selostuksen mukaan.
Uusi Ilokivi aukesi sinä vuonna, kun aloitin opiskelut. Siellä oli kitaran muotoinen baaritiski, ja se oli aina ihan täynnä. Ihmisten piti tulla viikonloppuna suunnilleen kuudelta jonottamaan, että he pääsivät sisään. Kahdeksalta se oli jo mahdotonta. Tanssilattian täyttivät James Brownin Sex Machine, Clashin London Calling -albumi, The Cure, The Smiths ja The Charlatans. Välillä soitettiin vanhoja finnhitsejä, jotka olivat jo silloin ihan ässähitti.
Asuin Jyväskylässä ensimmäisen viikon isäni autossa Rentukan parkkipaikalla, kun ei ollut kämppää. Sitten mä olin Kortepohjassa pari vuotta, kunnes Ilokivestä yksi nainen vei mukaansa, ja siitä lähtien asuin keskellä kaupunkia Cygnaeuksenkadulla. Nyt asun sen naisen kanssa edelleen.
Jyrockista 1992 Tero Liete pyysi mua Radiomafiaan kesähommiin. Kesätyö venähti vuoden loppuun ja mä päätin, että lähden vielä takaisin opiskelemaan ja valmistun. Vuonna 1993 yritin käydä kovasti luennoilla, mutta sitten perhana vaimo, tai silloinen tyttöystävä, päätti että hän lähtee Lontooseen opiskelemaan. Lähdin mukaan ja tein sieltä Radiomafialle juttuja.
Ei mulla ollut mitään televisiohaaveita. Olin Radiomafiassa hommissa, kun Ylessä oli koulutusprojekti, jossa tehtiin tv-dokumentti ja siihen liittyvä keskustelu. Mua pyydettiin siihen mukaan, ja sieltä joku spottasi mut, kun ruvettiin tekemään aamutelkkaria. Olin ihan tyytyväinen radiossa oloon mutta lähdin televisiopuolelle, kun kovasti kyseltiin. Aamutelkkarissa mä olin kuusi vuotta.
Vuonna 2002 tai 2003 Kari Kyrönseppä sanoi, että sunnuntai-iltoihin tarvitaan keskusteluohjelma ja kysyi mua siihen. Ajattelin, että johan tässä on näitä aamuvuoroja tahkottu. Halusin Akimofin Lissun mukaan ja hän suostui.
Maaliskuun 7. päivä tuli seitsemän vuotta Arto Nyberg -ohjelmaa täyteen. Nyt on tehty 209 lähetystä ja reilut 600 vierasta on käynyt. Eipä olisi silloin uskonut, vaikka tarkoitus oli tehdä pitkäaikainen ohjelma. Hämmästyttävintä on, että katsojakeskiarvo on noussut joka vuosi. Nyt se on 500 000 katsojaa.
Aina kun laittaa nenänsä ulos kotiovesta, joku hihkaisee jotain tai pysäyttää. Useimmiten kehutaan, mikä tietysti lämmittää kovasti. Julkisuus on myös rajoittavaa, koska ihmiset kuvittelevat, että televisiossa säännöllisesti esiintyvä ihminen on jotenkin ihmeellinen. Mä olen kuitenkin samanlainen kuin olen mielestäni aina ollut, mutta se voi häiritä monia, että mut tuntee niin monet.
Elämässä ei ole välivuosia, sillä jokainen asia johtaa johonkin toiseen. Postin lajittelu oli mulle vähintään korkeakoulu, sillä samassa työpaikassa oli kirjailijoita, tohtoreita ja Terveet Kädet -bändin Läjä. Kyllähän siellä sellaisen elämän kirjon näki, että oksat pois.
Mutta aika yliopistossa oli ihan ratkaiseva, jos ajatellaan nykyisiä hommia ja ylipäätään ihmisenä kasvamista.”
Mikko Mattlar