Jylkkäri pyysi ylioppilaskunnan tuoretta hallitusta kuvailemaan toisiaan ja itseään.

01 pallerohallitus web

1. Puheenjohtaja
Joonatan Virtanen, 25, valtio-oppi (JYVIVA)
”Se on Korppi”, ”ajamilleen asioille elävä filosofi”, ”reilu ja jämpti päällikkömies”, ”aatteellinen, asenteellinen, asiantunteva”, ”uljas vaalea viikinki, diplomaatti”.

Vihervasemmistolaisen hallituskoalition johtoon noussut Joonatan Virtanen sanoo pyrkivänsä vahvistamaan opiskelijan toimeentuloa ja puolustamaan tämän oikeuksia. Demarien riveistä Jyvivaan siirtynyt Virtanen on toiminut aiemmin muun muassa yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen laitosneuvostossa, Varusmiesliiton hallituksessa sekä ylioppilaskunnan edustajistossa. Lisäksi Virtanen ilmoittaa olevansa maavoimien kersantti ja tenori.

Mihin historialliseen henkilöön samaistut?
”Yrjö Maunu Sprengtporteniin.”

Mikä on suurin saavutuksesi?
”Oman persoonan rakentaminen ja suunnan ottaminen ristiriitaisessa ajassa.”

Mikä on keskeisin luonteenpiirteesi?
”Olen tavoiltani rauhallinen mutta mieleltäni intohimoinen koleeri-flegmaatikko.”

Mikä on hyveesi?
”Pyyteetön ystävällisyys.”

Mikä on paheesi?
”Mukavuudenhalu ja ajoittainen nollaamisen tarve.”

Mitä vihaat eniten?
”Samaistumiskyvytöntä moralisointia.”

Mikä on mottosi?
”Tuhkasta nousee punainen lohikäärme.”

Miten rentoudut?
”Saunalla, mausteisella ruoalla ja mielenkiintoisella dokkarilla.”

Mikä on intohimosi?
”Historian ja politiikan etsiminen kaikesta arkisesta.”

Kumman kaa olisit mieluummin, Alexander Stubbin vai Timo Soinin?
”En kummankaan. Heissä ei yhteensäkään ole puolueettomuuden ajan vertaa valtiomiestä.”

2. Talous, yritysyhteistyö ja ylioppilaskylä
Jukka Ruokanen, 24, filosofia (JYVIVA)
”Pohjoisen ässä hihassa”, ”turvallinen ja luotettava”, ”Kylä hoituu”, ”särmikästä lappilaista miesenergiaa”, ”nokkela, kriittinen, tarkka”, Mynthon-Masa, jämpti, asialinjalla”, ”yllättävä filosofi, opintopistekeräilijä”.

Ylioppilaskunnan kukkaronnyöreissä roikkuva Ruokanen aikoo saattaa valmiiksi edeltäjänsä aloittaman keskipitkän aikavälin talousstrategian. Rovaniemeläinen reservin upseeri on toiminut muun muassa laitosneuvostossa, mutta myös sekatyömiehenä ja lipeätankin pesijänä. Vapaa-aikanaan hän harrastaa muun muassa metsästystä.

Mikä on keskeinen luonteenpiirteesi?
”Pyöreys.”

Mikä on suurin saavutuksesi?
”Kyky haaveilla autonomisemmasta ihmisestä.”

Mikä on hyveesi?
”Ihmisrakkaus.”

Mikä on paheesi?
”Ihmisviha.”

Mihin historiallisen henkilöön samaistut?
”Ciceroon.”

Mitä vihaat eniten?
”En ole vielä kohdannut sitä/häntä.”

Mikä on mottosi?
”Minulla ei ole mottoa.”

Miten rentoudut?
”Tekemällä jotain muuta.”

Mikä on intohimosi?
”Hyvä ruoka ja juoma.”

Kumman kaa olisit, Alexander Stubbin vai Timo Soinin?
”Aina voi jäädä oppositioon.”

3. Varapuheenjohtaja, kansainvälisyys ja kehitysyhteistyö
Heini Wiik, 24, valtio-oppi (GRÖN.)
”Vain taivas rajana”, ”koirankasvattamisen koulima tehopakkaus”, ”iloinen ja aktiivinen vaikuttaja”, ”innostava, positiivinen, hengetär”, ”eettinen, tasapainoinen, neuvotteleva”, ”Little Miss Sunshine”, ”vilkas, aikaansaava, Duracell”.

Kajaanilainen koiraharrastaja Heini Wiik lupaa herättää kv-valiokunnan aktiiviseksi. Grönionin viime vuoden edustajistoryhmävastaava on toiminut aktiivisesti myös YK-liitossa, Akavassa ja Suomen valtiotieteitä opiskelevien liitossa.

Mitä inhoat eniten?
”Turhaa valittamista, silloin kun siihen ei olisi aihetta.”

Mikä on suurin saavutuksesi?
”Täysillä eläminen omaa päätä seuraten.”

Mikä on keskeinen luonteenpiirteesi?
”Optimistisuus.”

Mikä on hyveesi?
”Rehellisyys, jota helpottaa se, että olen maailman huonoin valehtelija.”

Mikä on paheesi?
”Aamu-unisuus, rakastan nukkua aivan liian pitkään.”

Mihin historiallisen henkilöön samaistut?
”Eksistentialististen ajatusten vuoksi Jean-Paul Sartreen.”

Mikä on mottosi?
”Christopher Morleyn sanoja lainatakseni: ”There is only one success – to be able to spend your life in your own way.”

Miten rentoudut?
”Lähtemällä lenkille, nukkumalla pitkään ja näkemällä ystäviä.”

Mikä on intohimosi?
”Matkustaminen ja maailman parantaminen.”

Kumman kaa olisit, Alexander Stubbin vai Timo Soinin?
”Alexander Stubbin.”

4. Sosiaalipolitiikka ja Kampus Kustannus
Fatim Diarra, 24, yhteiskuntapolitiikka (GRÖN.)
”Faktojen tykitystä 24h”, ”Monta rautaa tulessa”, ”Stadilainen poliittinen täsmäohjus”, ”Määrätietoinen ja hurmaava linjaaja”, ”Inspiroiva, päättäväinen, aikaansaava”, ”hallituksen Julian Assange, strategi”, ”ehdoton, paras täydellinen.”

Muun muassa Helsingin vihreiden nuorten puheenjohtajana toiminut Diarra haluaa nostaa eduskuntavaalilobbauksessa keskeiseksi opiskelijoiden toimeentulon. Vihreiden lisäksi malilais-lappilainen juuston ja punaviinin ystävä on toiminut Allianssissa, Suomen lukiolaisten liitossa ja Taksvärkki ry:ssä.

Mikä on suurin saavutuksesi?
”Olen onnistunut yhdistämään perheeni uskomattoman vaikeassa tilanteessa ilman kenenkään katkeroitumista.”

Mikä on keskeisin luonteenpiirteesi?
”Kunnianhimo tai sosiaalinen pelisilmä tai avoimuus, ei taida ainakaan valitettavasti olla vaatimattomuus.”

Mikä on hyveesi?
”Välitän ja tunnen asiat aika vahvasti ja se johtaa intohimoiseen asioiden puolesta taisteluunn.”

Mikä on paheesi?
”Pidän varmaankin liikaa keveistä kengistä, kuplajuomasta ja savuisista salongeista.”

Mihin historialliseen henkilöön samaistut?
”Jukan mielestä Kelttien kuningatar Boudiccaan.”

Mitä vihaat eniten?
”Tyhmiä, flegmaattisia ja ilkeitä ihmisiä.”

Mikä on mottosi?
”Mulla on tällä hetkellä 2 kilpailevaa mottoa: ’Some people like following rules more than getting things done.’ (Kadri Vanem) ja ’Mitä iloa on elämästä, jos vain syö riisiä, eikä osallistu puolueen kokouksiin eikä puolue-elämään.’ (Kim Il Sung)”

Miten rentoudut?
”Seikkailemalla ympäri maailmaa, maalaamalla, lukemalla, punkulla ja festaroimalla kuin pieni eläin.”

Mikä on intohimosi?
”Tehdä maailmasta hieman parempi paikka, olkoot naivia, mutta ellemme usko että meillä on voima muuttaa maailma on jotain todella tärkeää tuhoutunut.”

Kumman kaa olisit mieluummin, Alexander Stubbin vai Timo Soinin?
”Stubbin kanssa ja veikkaan että ei Soini kyllä ois mun kanssa muutenkaan…”

5. Koulutus- ja kuntapolitiikka
Joachim Kratochvil, 27, valtio-oppi (GRÖN.)
”Luottomies loistavalla tietotaidolla”, ”taiteellinen, ystävällinen, taustapuurtaja”, ”liiankin fiksu tähänkin”, ”lempeä diplomaatti”, ”viisas Itävallan tietäjä”, ”sivistynyt ja aatteellinen herrasmies”, ”mietteliäs asiantuntija, guru”.

Yliopistokollegion jäsen ja kopovaliokunnan entinen puheenjohtaja Kratochvil aikoo säilyttää koulutuksen maksuttomana ”tulevien eduskuntavaalien jälkeenkin”. Leipova lääkintämies on työskennellyt muun muassa omaishoitajana ja nitomotyöntekijänä.

Mikä on suurin saavutuksesi?
”Oman tien löytäminen ja sen kulkeminen.”

Mikä on keskeisin luonteenpiirteesi?
”Itselle nauraminen – hupia riittää enemmän kuin tynnyrillisestä apinoita.”

Mikä on hyveesi?
”Avoimuus ihmisille.”

Mikä on paheesi?
”Ajoittainen todellisuuspakoisuus.”

Mihin historialliseen hahmoon samaistut?
”Diego Maradonaan.”

Mitä vihaat eniten?
”Vaihtoehdottomuutta.”

Mikä on mottosi?
”Ole auki, hengitä, tunne.”

Miten rentoudut?
”Keskustellen ystävien kanssa, kera hyvän ruuan ja viinin. Leipominen toimii myös.”

Mikä on intohimosi?
”Art nouveau -kuvataide ja -arkkitehtuuri.”

Kumman kaa olisit mieluummin, Alexander Stubbin vai Timo Soinin?
”Gandhin.”

6. Viestintä, ympäristö ja ylioppilaslehti
Heidi Kirkonpelto, 25, yhteiskuntapolitiikka (DEM.)
”Analyyttinen ja syvällinen”, ”Tunnollinen mietintöjen konkretisoija”, ”Välttämätön ja ympäristötietoinen järjen ääni”, ”Itsenäinen ja toimelias diplomaatti”, ”pohtiva, asiallinen ja seesteinen”.

Kansalaisyhteiskunnan maisteriohjelmassa opiskeleva Kirkopelto aikoo luoda JYYn hankintoihin toimivat eettiset ohjeistukset ja uudistaa ylioppilaskunnan verkkosivut. Au pairina, myyjänä ja henkilökohtaisena avustajana työskennellyt lahtelainen on toiminut aktiivisesti myös edustajistossa, Demarinuorissa sekä Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjassa.

Mikä on suurin saavutuksesi?
”Yksi (1) Popedan keikka pari vuotta sitten. Sinnittelin takarivissä tunnin. Sen jälkeen oli lähes voittamaton olo.”

Mikä on keskeisin luonteenpiirteesi?
”Kuuntelevaisuus.”

Mikä on hyveesi?
”Avarakatseisuus.”

Mikä on paheesi?
”Pottuilu.”

Mihin historialliseen hahmoon samaistut?
”Frida Kahlo. Kova esimerkki peräänantamattomasta naisesta, joka traagisesta alusta huolimatta (tai sen ansiosta) eli häpeilemättä, uskollisena valitsemalleen tyylille.”

Mitä vihaat eniten?
”Välinpitämättömyyttä.”

Mikä on mottosi?
”Miksipä ei.”

Miten rentoudut?
”Käppäillen metsässä, neuloen, lukien, kuulemalla musaa.”

Mikä on intohimosi?
”Uiminen kesällä!”

Kumman kaa olisit mieluummin, Alexander Stubbin vai Timo Soinin?
”No Stubbin. Ennemmin liberaali kuin konservatiivi.”

7. Koulutuspolitiikka, järjestöt ja liikunta
Mikko Punkari, 25, tietotekniikka (DEM.)
”Urheileva ongelmien ratkoja”, ”älykkäin meistä kaikista”, ”faktat hallussa”, ”hallituksen virallinen moniottelija”, ”yllättävän fiksu demariksi”, ”idearikas ja peräänantamaton järjestöaktiivi”, ”omistautunut, luotettava, suoraselkäinen.”

Muun muassa Linkki-ainejärjestön puheenjohtajana toiminut Punkari lupaa lisätä hallinnon opiskelijaedustajien ja ylioppilaskunnan yhteistyötä ja kehittää tutortoimintaa. Jalkapallon, salibandyn ja jenkkifutiksen harrastaja on työskennellyt myös kouluavustajana ja atk-tukihenkilönä.

Mikä on suurin saavutuksesi?
”Pääsin miinaharavan läpi neljässätoista sekunnissa. Vastaavasti pahin pettymys oli kun velipoika onnistui samassa kolmessatoista sekunnissa.”

Mikä on keskeisin luonteenpiirteesi?
”Positiivinen asenne ja huono huumorintaju.”

Mikä on hyveesi?
”Kyky sopeutua ja nähdä kaikkien näkökulmat, sekä kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, erilaisissa tilanteissa. Sekä samalla kyky muodostaa oma mielipide ja uskallus pysyä sen takana.”

Mikä on paheesi?
”Kausittainen liika henkilökohtainen mukavuudenhalu.”

Mihin historialliseen hahmoon samaistut?
”Ihailen moniakin, mutta en kyllä koe samaistuvani keheenkään. Heitetään siis puun takaa: Jarmo Myllys.”

Mitä vihaat eniten?
”Kapeakatseisuutta.”

Mikä on mottosi?
”Know your shit and enjoy!”

Miten rentoudut?
”Liikun, syön ja nukun.”

Mikä on intohimosi?
”Kesä.”

Kumman kaa olisit mieluummin, Alexander Stubbin vai Timo Soinin?
”Kun toinen lienee pakko valita, niin Soinin. Olemme molemmat syntyneet Raumalla.”

8. Kulttuuri ja järjestöt
Virve Särkkä, 22, filosofia (DEM.)
”Intoa puhkuva ideapankki”, ”innokas ja vahva”, ”hyvän tunnelman luoja”, ”vuosikertaviskin veroinen kulttuuripersoona”, ”sähäkkä ja sanavalmis maailmankansalainen”, ”ahkera, pohtiva, tyyni”, ”aktiivinen, räväkkä, kulturisti”.

Vasemmistonuorissa aktiivisesti toiminut Särkkä toivoo parantavansa järjestöjen tietoisuutta ylioppilaskunnan palveluista. Särkkä on ollut myös järjestämässä muun muassa Asunnottomien yötä ja Haitirockia.

Mikä on suurin saavutuksesi?
”[censored].”

Mikä on keskeisin luonteenpiirteesi?
”Uteliaisuus muiden ihmisten ajattelutapoja kohtaan.”

Mikä on hyveesi?
”Pyrkimys nähdä asiat monelta kantilta.”

Mikä on paheesi?
”Tupakka, viski ja rai rai..”

Mihin historialliseen hahmoon samaistut?
”Parhaina päivinä Debora – laita mies edeltä ja mene itse perässä – pahimpina päivinä Iisebel.”

Mitä vihaat eniten?
”Typeryyttä. Omaa ja muiden.”

Mikä on mottosi?
”Helpompi on kamelin käydä neulansilman läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.”

Miten rentoudut?
”Katso kysymys kuusi.”

Mikä on intohimosi?
”Suomen sotahistoria ja teologia. Sekä näistä väitteleminen (riiteleminen) kahvin (tuopin) ääressä.”

Kumman kaa olisit mieluummin, Alexander Stubbin vai Timo Soinin?
”Miksei vaihtoehdoissa ollut Jyrki-boyta? Koska sehän olis ollut FAN-TAS-TIS-TA. Mutta näistä sitten tietenkin Timo Soini. Kun se on sellainen sssetämies.”

Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi