Vitivalkoinen on uusi sysimusta. Talven läheisyys synkistää ihmisen. Se onkin ainoa terve tapa reagoida siihen, että ensin on kylmää ja mustaa ja sitten vielä kylmempää ja valkoista.

Jotta kärsimys maksimoituisi, keskuuteemme ilmaantuu talvi-ihmisiä, jotka ihastelevat lunta, kylmyyttä ja kaikenlaisia talvisia rientoja, joissa jalkoihin kiinnitetään erilaisia liukkaita läpysköitä lähinnä ärsyttämis- ja luunmurtumatarkoituksessa.
Kannatan homojen oikeutta mennä naimisiin vaikka Sikstuksen kappelissa, mutta talvi-ihmisiä kirkon ei pitäisi vihkiä, etteivät ne innostuisi aivan tolkuttomasti lisääntymään ja inhottavaa talvi-ilakointiaan kaikille tyrkyttämään. Talvi-ihmisyys on psyykkinen sairaus, joka aiheuttaa talvi-ihmisen lähipiirille suurta kärsimystä.

Te kaikki kuolette joskus. (Itsestäni en ole aivan varma, koska minulla on muutama diili neuvottelujen alla.) Talvi on luonnon tapa valmistella ihmistä hautaan.
Kun herää joulukuiseen pimeään ja kotoa lähdettyään vajoaa hankeen, ymmärtää nopeasti kuolevaisuuden olevan hyvä idea. Jossain Kreikan saaristossa ikuinen elämä voisi toimiakin, mutta ei täällä, talvisen synkeyden keskellä.

Lähestyvä talvi saa ajattelemaan kuolemaa. Lasten seurassa yrittää silti olla leikkisä ja kepeä.
Olin eilen lähdössä kaupungille jälkeläiseni kanssa. Puhelin soi ja vastasin. Kysyttiin, kuka soitti. Asiaa sen kummemmin miettimättä vastasin, että ”Kuoleman Jänis”. Se ei ollut aivan totta, mutta kun tuntia myöhemmin kävelimme Jyväskylän Vanhan hautausmaan ohi, puskasta ryntäsi tumma rusakko. ”Kuoleman Jänis”, kuusivuotiaani tunnisti heti.

Unohdin hetkeksi kuoleman ja aloin miettiä elämää. Joskus sitä on pakko kysyä itseltään, mitä tulee sellaisen ihmisen lapsista, jolle muka soittelee ”Kuoleman Jänis”.

Pasi Ilmari Jääskeläinen