Musiikista tuli 1970-luvun lopulla kemiaa ja fysiikkaa opiskelemaan tulleen Pentti Rasinkankaan elämänpolku. Ohilyönti-orkesterinsa kanssa lastenkulttuurin valtionpalkinnon saaneen muusikon kappaleita, kuten Meidän uusi vauva, on käännetty noin kymmenelle kielelle.
”Asuimme vaimoni kanssa Suomussalmella, missä hän oli opettajan sijaisena. Sijaisuus loppui ja vaimo oli raskaana. Asuntokin oli työsuhdeasunto, joten piti keksiä, mitä tehdään.
Mulla oli aina ollut taipumusta matemaattisiin aineisiin ja ympäristöasiat kiinnosti. Huomasin, että olisin syksyllä päässyt Jyväskylän yliopistoon koulupapereilla. Oli jo vuodenvaihe, ja kirjoitin yliopistolle kirjeen, että päteekös se nytkin. Muutaman päivän päästä tuli vastaus, että tervetuloa.
Hoksasin aika alussa, että monet kurssit voi tenttiä, joten mun ystäväpiiri ei juurikaan muodostunut oman alan opiskelijoista vaan Kortepohjan ylioppilaskylän asukkaista. Joskus sitten kuulin, että kaverit oli opetelleet soittamaan kitaraa silleen jännästi: country-bluesia. Se kuulosti aika hyvältä, ja mua alkoi kiinnostaa, että noinko vähällä vaivalla se onnistuu – että voisinko mäkin oppia. Mulla oli ollut kitara kyllä, muttei sellaisia kavereita, jotka olisi soittaneet.
Musiikki alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän, ja siihen halusi käyttää enemmän ja enemmän aikaa. Ja sitten se rupesi kilpailemaan opiskelujen kanssa.
Mulla on aika lämmin muisto siitä soittajaporukasta. Siinä ajassa ja hengessä oli jotain viatonta.
Olen onnellinen siitä, että olen pystynyt jatkamaan samanlaisen patjan päällä. Ne on vaan eri ihmisiä, ja musiikki on niille ammatti.
Mun pelastus oli se, että olin niin innokas amatööri, etten tajunnut kuinka huono olin. Se into on purkanut kahleita.
Se innokas amatööri on tärkeä työkalu joka ammattissa. Laulujen tekemisessä ei saa olla kyyninen, vaan pitää ruveta vaan tekemään.
Luulin, etten osaa tehdä lauluja, mutta jossain vaiheessa pää aukesi. Halusin tehdä lastenmusiikkiakin kunnolla, eikä loputtomasti voi esittää vain mörrimöykkyä ja peppipitkätossua. Kun tein lastenlevyn, painopiste siirtyi sille puolelle. Jossain vaiheessa huomasin, että koko oma ohjelmisto oli lastenmusiikkia, eikä mulla ollut mitään sitä vastaan. Tajusin, ettei mun tarvii olla yhdeltä yöllä klubilla, jossa kukaan ei halua kuunnella, kun voin olla kymmeneltä aamulla päiväkodissa hyvällä ohjelmistolla.
Konserttiyleisössä on aina sellaisia, jotka osaa kaikki kappaleet. Monet aikuiset eivät huomaa laulavansa mukana, mutta suun liikkeistä näkee, että ne laulaa.
Lapset laulaa mukana avoimesti. Joskus huomasi selvästi, että nuoremmat ja nuoremmat olivat trenditietoisia musiikin suhteen. Se murtumapiste saavutettiin kuitenkin ajat sitten, mä olen kyllä nähnyt sen.
Esiintyjänä mä yritän olla hauska, vaikken ole hauska ihminen. Se on pitänyt opetella.
Nokkeluus on helpoin tapa reagoida. Se on keikan suola, kun joku sanoo jotain yllättävää.
Monesti lapset on ihan muissa maailmoissa ja saattaa sanoa vaikka, että ”meille ostettiin eilen uusi auto”, vaikkei se liity yhtään mihinkään. Siihen voi sitten vastata jotain hassua, vaikka ”No paljonkos sä ajoit sillä autolla?”
Mutta joskus tulee sellaista, että ”Meidän isä muutti eilen pois kotoa”. Sano siihen sitten jotain nokkelaa. Ne on aika vaikeita tilanteita.
Mä olen kiitollinen, etten ole virkamies vaikka jossain ympäristöministeriössä. Olen aika joviaali, mutta siinä hommassa olisin kyllä kiukkunen ja tiukka. En olisi onnellinen siinä hommassa, koska kokisin tekeväni tärkeää työtä, mutten tarpeeksi.
Musiikin harrastajana en ole varmaan yhtään sen intohimoisempi kuin kuka tahansa kadunmies. Musiikki on mulle työkalu, ja ehkä siksi mä olen tälle alalle ajautunutkin. Jos mä olisin ollut lahjakas ja käynyt konservatoriot, jossain vaiheessa olisin varmaan ajatellut, ettei tää olekaan mun tie, vaan jonkun muun valitsema. Silloin olisin sitten lopettanut ja ruvennut vaikka haudankaivajaksi. Se on mun luonne, mun pitää mennä sinne, mitä en osaa.
Mä olen omantienkulkija, hyvässä ja pahassa. Mä tarvitsen sen oman hiekkalaatikon, johon koota sopivat työkalut.”
Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi