Rakastan pimeitä syysiltoja kynttilän valossa, mutta samalla poden jokavuotista syysahdistusta. Mitä keväällä tapahtuu? Mitä haluan elämältäni? Kuka olen? Mikä on elämän tarkoitus?
Tänä vuonna ahdistustani lietsoo mielestäni aivan liian aikaisin kauppoihin ilmestyvien joulusuklaiden lisäksi se, että viidennen vuoden opiskelijana keväällä edessä häämöttää gradu ja sitä lähes väistämättä seuraava valmistuminen.
Akateeminen työttömyys on puhuttanut viime aikoina paljon, sillä sen sanotaan olevan korkeammalla tasolla kuin ikinä aiemmin. Yliopistotutkinto ei siis enää takaa automaattisesti työpaikkaa, niin kuin vielä vanhempiemme opiskeluaikoina, eikä siis ole ihme, että valmistumisesta ollaan innostumisen sijaan enemmänkin hieman huolissaan.
Fuksisyksynä tuntui, että edessä oleva opiskelu-urakka on loputon ja kestää ikuisuuden. Vuodet ovat kuitenkin kuluneet silmänräpäyksessä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mutta viidessä vuodessa olen myös opintojen lisäksi ehtinyt melkoisesti.
Olen muun muassa ollut rakastunut, juonut punaviiniä auringonnousuun saakka hyvässä seurassa, laulanut kymmenissä konserteissa, käynyt vaihdossa, nauranut vedet silmissä sisäpiirivitsille, juhlinut juhannushäitä, marjastanut ja tutustunut kymmeniin ihaniin ihmisiin vain muutamia tähtihetkiä mainitakseni. Näistä pienistä helmistä kai koko elämän mielekkyys syntyykin.
Valmistumisen häämöttäessä en kuitenkaan ole vielä lainkaan vakuuttunut siitä, että olisin valmis luopumaan opiskelijahintaisista junalipuista ja siirtymään työelämään. Ehkä tässä alankin työpaikan hakemisen sijaan pohtimaan sitä, mihin hakisin seuraavaksi opiskelemaan ja samalla lunastaisin itselleni muutaman vuoden lisäaikaa pohtia sitä, mitä elämältäni haluan ja mikä minusta tulee isona.
Oman ahdistukseni keskellä olen kuitenkin yrittänyt viljellä positiivista asennetta ja vakuutella yhdelle ja toiselle, itseni lisäksi, että kyllä asiat järjestyvät.
Optimistisessa ajattelussa auttaa vaikkapa vanha viisaus:
”Jos ongelman voi ratkaista, sitä on turha murehtia. Ellei, murehtiminenkaan ei auta.” Positiivista syksyn jatkoa kaikille!
Henna Lahti
Kirjoittaja on JYYn hallituksen jäsen.