Jylkkärin Helsingin-kollega Ylioppilaslehti julisti syksyn ensimmäisessä numerossaan esseisti Antti Nylénin yhdeksi Suomen parhaimmista kirjailijabrändeistä. Vaikka matkaa Sofi Oksasen painoluokkaan kenties vielä on, lunastaa tämä katolilainen dandy ja anarkovegaani toisella esseekokoelmallaan jälleen osasen kulttihahmon tittelistä. Kuten kirjan takakannessa sanotaan, Halun ja epäluulon esseet ovat ”lisää sitä samaa” – ärhäkästä, ehdotonta ja arvaamatonta Nyléniä.
Jo se, että Nylén on tuonut esseet edes jonnekin populaarikirjallisuuden laitamille, on arvo sinänsä. Uutuuskokoelman tavalle pohtia niin uskontoa, Anna Abreuta, takapuolia kuin suosikkimuusikoita on kuitenkin annettava kiitosta anteeksipyytelemättömästä älyllisyydestä ja härskistä nokkavuudesta. Muun muassa lihansyöntiä käsitellään jälleen varsin pintaverenkiertoa verryttävällä tavalla.
Parasta Nylénin esseissä on, että niitä voi arvostaa, vaikkei miehen kanssa samaa mieltä olisikaan. Kirjoja, jotka tekee mieli paiskata seinään, tulee vastaan turhan harvoin.
Marja Honkonen
”Arvaamaton ja ehdoton.”