Viime vuosina Ruudolfin ideavarasto alkoi pahasti kuulostaa ehtyvän. Vuonna 2004 julkaistun loistavan Doupeimmat Jumala seivaa -albumin jälkeiset tuotokset maistuivat turhan usein jo kertaalleen pureskelluilta.
Asfalttisoturin viimeinen hidas nostaa kaksinkertaisen rapin Suomen mestarin takaisin huippuvuosiensa tasolle. Vaikka Ruudolf tarinoi edelleen lähinnä itsestään, ovat riimit jälleen nokkelia ja ennalta-arvaamattomia. Albumi jaksaa hymyilyttää, mutta huumoria ei alleviivata tarpeettomasti. Levyltä paistaa, että studiossa on oikeasti ollut hauskaa.
Ehkä sanoituksia enemmän ilahduttavat biisien taustat – levy on tuotettu huolellisesti ja Pianomiehen kikkailut tuovat mukavaa lisämaustetta sämpläyksiin. Erityisesti kasarisoundista ammentava Tyyttää (feat. Solonen) on virkistävä poikkeus valtavirrasta.
Vaikka suomirap on pirstaloitunut useisiin alalajeihin, ovat yhtä hyväntuuliset levyt edelleen harvinaisia.
”Nokkelaa ja viihdyttävää riimittelyä.”
Juha Korhonen