Perjantaina alkanut kaksipäiväinen Riihimäki Rock sai lauantaina päätöksensä, kun festareilla paistateltiin auringossa iltapäivästä himpun yli puoleenyöhön. Saatte ensitunnelmat nyt luettavaksi vain muutama tunti siitä, kun lauantain pääesiintyjän Eppu Normaalin hittikavalkadin päätösbiisi Poliisi pamputtaa taas halkoi ilmaa Tehtaankadun messupuiston yllä. Lopullinen yhteenveto Riihimäki Rockista (tai siis sen toisesta puolikkaasta) on luettavissa hieman myöhemmin.
Monella nousee varmasti hiuskarvat pystyyn jo äsken mainitusta Eppu Normaalista, ja tässä tulee lisää: ennen Eppuja Riihimäki Rockin lavalla yleisöä ”villiinnytti” wanha kunnon Yö. Festarin lopputarjonta oli siis taattua suomirockia junteimmillaan (parhaimmillaan?).
Tuorempaa suomirock/-pop-osastoa Riihimäen lauantaissa edustivat Anna Puu, Chisu ja Herra Ylppö & Ihmiset. Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, Puulle ja Chisulle minulla oli odotuksiakin. Mutta… Täytyy todeta, että minun maussani Annan ja Chisun keikat jäivät valitettavasti enemmän tai vähemmän taustamusiikiksi. Ne eivät onnistuneet oikein sytyttämään siinä vaiheessa suhteellisen harvalukuista yleisöjoukkoa, joka vieläpä iltapäiväauringon porottaessa kuumimmillaan hakeutui aukealta lavan edustalta mieluummin sivulle varjoon.
Herra Ylpölle & Ihmisille minulla oli kovat odotukset. Edellisen kerran kun näin heidät 2008, Ihmisten piti vielä turvautua osin coverbiiseihin täyttääkseen keikan mitan. Mutta nyt omaa tavaraa oli tarjolla kahden levyllisen verran, ja omasta tuotannostaan bändi ammensi antinsa Riihimäellä. Kuitenkin mielestäni jotain jäi puuttumaan; tasaisen tuttua ja turvallista soitantaa Herra Ylppö & Ihmiset tarjosi, mutta seuraava askel keikalla jäi ottamatta.
Tutuilla ja turvallisilla poluilla taivaltaneen Yön jälkeen Eppu Normaalikin oli kyllä pettymys. Bändillä tuntui olevan koko ajan jotenkin kiire pois lavalta – osin johtuen vain reilun tunnin mittaiseksi puristetusta aikataulustaan. Tahti oli niin hurja, että laulaja Martti Syrjäkin huohotti välispiikeissään siinä määrin, että heräsi huoli miehen kunnosta. Biisit hän toki jaksoi laulaa – siitäkin huolimatta, että päälavan edustan ja sen takaisen anniskelualueen täyttänyt varsin hyvälukuinen yleisö tarjosi kyllä yhteislaulullaan hyvää taustatukea. Eput vetivät huikeasta tuotannostaan tutun hittikavalkadin ja kaikki olivat varmaan tyytyväisiä, mutta on ylöjärveläisiltä tällä(kin) vuosisadalla tottavie aika monta pykälää parempia vetoja nähty. Ettei vaan kesän tiukka keikkatahti olisi wanhoille herrasmiehille jo liiankin rasittava…
Iiro-Pekka Airola