Jylkkäri on kirjoittanut 50 vuotta samoista aiheista: yliopiston hallinnosta, opiskelijan toimeentulosta, politiikasta, kulttuurista ja tietysti seksistä.
Ylioppilaskunnan haaveet opintodemokratiasta saivat pontta vuonna 1967, kun ensimmäiset opiskelijat pääsivät edes nimellisesti mukaanyliopiston hallintoon. Halu valtaan kuitenkin kasvoi.
Numerossa 4/1970 julkaistiinkin avoin kirje kansanedustajille, jotka vastustivat ”mies ja ääni -periaatteen välitöntä toteuttamista yliopistomme hallinnossa”. Erityisesti kylmää vettä sai niskaansa sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustaja L. A. Puntila, jonka aikomukseksi nähtiin vesittää koko hallinnonuudistus. Muutamaa numeroa myöhemmin lehden kansi julisti opiskelijalakkoa, ja pian julkaistiin myös ”anti-YLIOPPILAS-lehtinen”, jonka sivuilla opiskelijaedustuksen tarpeellisuutta hallinnossa tosin myös epäiltiin:
”Onko sillä seikalla paljonkaan ylioppilaan viihtyisyyttä lisäävää vaikutusta, jos hän määrävuosina saa myös yliopistotasolla osallistua manipulaattoriensa valintaan?”
Lopulta uudistus kaatui eduskunnassa.
Hallinnonuudistukset ovat puhuttaneet Jylkkärissä myös 1980- ja 2000-luvulla. Keskeisenä pelkona on aina ollut professorien vallan kasvaminen.
”Asunnoton opiskelija joka syksy etusivulla”
Vuosi 1967 oli ”ylioppilaskuntapolitiikan vuosi”, jolloin toiminnan painopiste siirtyi opinto- ja sosiaalipoliittisiin tavoitteisiin. Tavoitteet leimasivat myös pääkirjoituksia ja Jylkkärin merkitys opiskelijan etujen vartijana korostui. Kantaa otettiin myös opetuksen laatuun.
”Pitkän opiskeluajan ja keskeyttäneiden suuren määrän pitäisi olla selviä oireita myös siitä, että on muutakin korjattavaa kuin pelkkä opintotuki ja asuntokysymys”, päätoimittaja Esko Hänninen kirjoitti numerossa 5/1967.
Opiskelijoiden surkea raha- ja asuntotilanne on ollut ylioppilaslehden kestohuoli myös myöhemmin. Numeron 22/1973 kannessa patsasteli nuotiolla lämmittelevä ylioppilas vieressään otsikko ”Asunnoton opiskelija joka syksy etusivulla”. Itse jutussa kannetaan huolta muun muassa 150–200 markan kuukausittaisista huonevuorkista.
Vuoden 1997 numerossa 10 kannettiin jo huolta tuhannen markan kuukausibudjetista:
”Opiskelijan budjetti 1997 ei mahdollista sisäfilettä ruokapöytään”, kuului otsikko.
”Kokoomuksen hampaat ylioppilaslehtien niskassa”
Jylkkäri oli 1960-luvun ajan leimallisesti kirkkaanpunainen, kunnes ylioppilaskunnan edustajiston porvaririntama vuonna 1972 julkaisi epäluottamuslauseensa lehden linjalle. Silloisen päätoimittajan Lauri Perkin kaksivuotiskauden päätyttyä edustajisto siunasikin yksimielisesti seuraajaksi keskustalaisen Pekka Alarodun.
Ennen pestinsä loppua Perkki ehti julkaista näyttävät teemanumerot Leninin syntymästä, marxismi-leninismin tulkinnasta sekä lukuisia juttuja kevään 1971 metallityöläisten lakosta. Muita ylioppilaslehtiä Jylkkärissä pidettiin ”rutikuivina ja omituisen vasemmistokatkeruuden sävyttäminä”. Kuraa niskaansa sai myös ylioppilaskunta, joka lehden mukaan sovelsi ”mitä jyrkintä rotuerottelua” ”ei harvalukuisen” ja ”eikä ihan pienipalkkaisenkaan” virkamiehistön ja muun henkilökunnan välillä – samalla vaatien työelämään tasa-arvoa ja samanpalkkaisuutta.
Seitsemänkymmentäluvun lopulla ylioppilaskuntapolitiikan epäpolitisoituminen näkyi ensimmäisenä Jylkkärissä. Vaikka silloinen päätoimittaja Harri Saukkomaa arvioikin myös ylioppilaskunnan toimia kärkkäästi, lehden linja siirtyi puoluepolitiikasta kohti journalistisia ihanteita. Ainoana kuukausipalkollisena Saukkomaan tavoite oli koota lehdelle taitava avustajakunta.
”Minulla oli hyviä kirjoittajia. Lopetin päätoimittajan viran kaksikymmentäyksivuotiaana kehitettyäni sitä ennen psykosomaattista vatsakatarria. Myöhemmin olen todennut, että koska en silloin saanut mahahaavaa, en saa sitä myöhemminkään”, Saukkomaa on kertonut.
”Hys! Tantit!”
Niitelmä-lehden vaihdettua nimensä Jyväskylän Ylioppilaslehdeksi uusi toimitus antoi ohjelmajulistuksen, jossa se lupasi täyttää lehden arvosteluilla, esseillä ja kulttuuripoliittisilla artikkeleilla. Tämä oli toimituksen mukaan tarpeen, koska Jyväskylä oli ”kulttuurin kannalta samea kaupunki”.
”Ylimpinä mestareina häärivät keski-ikäiset naisihmiset, tanttiuden henki valitsee. Tarvitaan raikasta vettä, nuorta elinvoimaa, uomat on avattava, sameus hälvennettävä, tantit säikytettävä. Me olemme sen tekevä”, numerossa 9/1961-linjattiin.
Tanttien huumorintajua koetteli esimerkiksi Minna Canthin patsashankkeen vastustus. Toimitus tosin myönsi sen liian suuret mittasuhteet saaneeksi mainostempuksi.
Varsinkin ensimmäisinä vuosikymmeninään Jylkkäri julkaisi vilkkaasti teatteriin, musiikkiin ja kirjallisuuteen liittyviä juttuja. Lehden arvostelijakuntaan ovat kuuluneet muun muassa ohjaaja Kalle Holmberg ja muusikko Heikki Salo, joka hankki levyarvosteluilla ruokarahaa.
”Kuuntelin levyn Musicalla ja menin myymään sen sitten yliopistoaukiolle. Sillä rahalla pääsin Lozzille syömään”, Salo muistelee.
”Keväisiä tunteita”
Vuoden 1993 13. numeron kannessa päätoimittaja Jouni Vauhkonen julkaisi keitossa olevan peniksen.
”Kyse oli sattumasta. Pyrimme yllättämään lukijoita muutenkin iltalehtimäisin keinoin, ja kun jotkut pippelikalenterin tehneet tyypit tarjosivat kuvia käyttöömme, hyödynsimme kuvastoa useammankin kerran. Mitään sisällöllistä perustetta en kannelle muista, mutta näin jälkikäteen ajatellen lama-ajan tuntoja se heijastelee mainiosti. Omalla omituisella tavallaan”, Vauhkonen kertoo.
Sittemmin Jylkkärin kannessa ovat esiintyneet tissit, vagina sekä tennissukkaan puettu miehen elin. Sukupuolisuhteita käsiteltiin tosin kauniisti ja vihjaillen jo lehden historian aivan ensimmäisessä numerossa, vappulehti Tärskyssä, jolla kerättiin rahaa ylioppilaskunnan rakennuskassaan. Lehdessä julkaisiin muun muassa ”luonnon heräämistä” käsittelevä juttu Keväisiä tunteita ja leikkimielinen seuranhakuilmoitus.
Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi
Lähteet: Jyväskylän Ylioppilaslehden vuosikerrat JYX-arkistossa, Lamberg, Marko: Nuoruus ja toivo, Mika Remes: Ylioppilaan äänitorvi. Jyväskylän Ylioppilaslehti vuosina 1960-1980. Pro gradu -työ.