Alle puolet fukseista on keskustellut henkilökohtaisesti opettajan kanssa. Tuoreen väitöksen mukaan lyhyetkin kohtaamiset voisivat nopeuttaa valmistumista.
Opiskelijoiden valmistumisaikojen lyhentämisestä mainittiin jo 1800-luvun lopulla, jolloin oltiin huolestuneita lääkäreiden 13 vuoden valmistumisajasta.
Nykyisinkin vain 5–15 prosenttia opiskelijoista valmistuu tavoiteajassa eli viidessä vuodessa.
Yksi syy valmistumisen viivästymiseen voi olla myös integroitumisen puute. Näin ajattelee uusien opiskelijoiden integroitumisesta yliopistoon väitellyt valtiotieteiden maisteri Susanna Lähteenoja, jonka mukaan vuorovaikutuksen tulisi olla olennaisena osana akateemiseksi asiantuntijaksi kasvamista.
Tutkija kysyy, onko akateemista asiantuntijuutta mahdollista saavuttaa ilman edes jonkinasteista integroitumista yliopistoon? Esimerkiksi Yhdysvalloissa opiskelijoiden integroitumisesta on tullut hyvin keskeinen yliopistoa kuvaava mittari.
”Mitään ihmeellistä ei tarvita, vaan tärkeintä on kohtaaminen. Kohtaaminen, joka on opettajan kannalta hyvinkin pieni ja ohimenevä, voi opiskelijasta olla innostava ja motivoiva”, 34-vuotiaana yliopisto-opinnot aloittanut tutkija kertoo.
Kun joissakin laitoksissa opiskelijat saatetaan nähdä jopa tulevina kollegoina, toisissa laitoksissa opiskelijoiden integroimisen ei ajatella kuuluvan yliopistolle lainkaan. Integroitumisen riittämätöntä toteutumista kuvastanee myös tutkimustulos, jonka mukaan yli puolet opiskelijoista ei ollut ensimmäisen vuoden aikana tavannut opettajia henkilökohtaisesti tai keskustellut heidän kanssaan. Lisäksi kymmenes opiskelijoista ei ollut keskustellut lainkaan ensimmäisen vuoden aikana toisten opiskelijoiden kanssa.
”Humanistiopiskelijat olivat eniten kanssakäymisessä opettajien ja muiden opiskelijoiden kanssa, he kokivat opettajien olevan kiinnostuneita opiskelijoista, ja he myös itse arvioivat kehittyneensä akateemisesti. Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa integroituminen oli vähäisintä.”
Lähteenoja soisi opiskelijan ja yliopiston kohtaamisen olevan kuin tanssiin kutsu.
”Alun into nitistetään hyvin tehokkaasti, jos uudet opiskelijat kohtaavat vain etäiset opettajat ja virastomaisen yliopiston, jossa kukaan ei odota heiltä mitään, ja jossa kyllä neuvotaan jos löytää oikealle ovelle ja uskaltaa kysyä. On arvioitu että jopa kaksi kolmasosaa opiskelijan oppimisesta ja kognitiivisesta kehityksestä tapahtuu kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.”
Lähteenoja tutki myös opiskelijoiden tietokäsityksiä. Niissä on kyse siitä, miten opiskelija määrittää tiedon, miten luotettavana hän pitää sitä ja mistä sitä saadaan. Tietokäsityksiltään kehittynyt opiskelija on kiinnostunut siitä, kuinka eri mieltä olevat asiantuntijat perustelevat väitteensä.
Tutkimuksessa selvisi, että miehillä oli kaikissa tiedekunnissa keskimäärin hieman kehittymättömämmät tietokäsitykset kuin naisilla. Miehet ajattelivat naisia mustavalkoisemmin ja heillä oli käsitys, että kyky oppia on synnynnäinen, jota ei voi muuttaa. Myös kontaktiaktiivisuudella, samaistumisella ja kehittyneemmillä tietokäsityksellä oli positiivinen yhteys integroitumiseen.
Lähteenoja itse koki ahaa-elämyksen huomatessaan tietokäsitystensä kehittyvän, ja hän toivoo, että kaikkien opiskelijoiden kohdalla tähän kiinnitettäisiin huomiota.
”Keskusteleminen ja erilaisten ihmisten ja näkemysten kohtaaminen ja omien näkökantojen selittäminen ja puolustaminen muille kehittää tietokäsityksiä. Nämä keskustelut myös sitouttavat opiskelijoita opintoihin ja antavat heille tunteen siitä, että he oppivat ja kehittyvät.”
Lähteenoja käytti tutkimusaineistona vuosina 2001 ja 2002 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä, humanistisessa ja matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa kerättyä kyselylomaketta. Hänen sosiaalipsykologian alan väitöksensä tarkastettiin Helsingin yliopistossa helmikuussa.
Virpi Kirves