Tiensä löytäminen alalle, jota ei lukiossa opeteta, voi jäädä kokonaan opiskelijan oman aktiivisuuden varaan. Oma tiedonhankinta korostuu – ellei alaan vain satu törmäämään.
Kirjoitukset painavat lukion kolmannen vuoden opiskelijoilla päälle. Niiden jälkeenkään eivät abit voi heittäytyä kokonaan vapaalle, vaan alkaa pääsykokeisiin valmistautuminen.
Cygnaeus-lukiosta kirjoittava Teemu Manninen suunnittelee pyrkivänsä sosiaalityötä opiskelemaan Jyväskylään tai Tampereelle. Hän ei ole kokenut joutuneensa eriarvoiseen asemaan opintojen suunnittelussa perinteisemmille aloille pyrkiviin opiskelutovereihinsa verrattuna, mutta myöntää, että tietoa voi olla joskus vaikeampi saada.
”Toki opinto-ohjaajalta on ollut vähän vaikeampi saada tietoja tällaisesta alasta, jolle perinteisesti ei ole niin paljoa hakijoita. Ja tiedonhankinta on hieman hankalampaa, kun oppitunneilla ei tuputeta koko ajan aiheesta tietoa”, Manninen kertoo.
Sosiaalityön tuutorit Johanna Koski ja Susanna Kaartinen vahvistavat, että kyseessä on ala, jolle useammin päädytään muita reittejä kuin suoraan lukiosta.
He arvioivat, että sosiaalityötä opiskelemaan tulevista suunnilleen kolmannes on alalla aiemmin työskennelleitä tai esimerkiksi sosionomin tutkinnon suorittaneita, jotka tulevat laajentamaan osaamistaan.
Toinen kolmannes heidän mukaansa on muista pääaineista vaihtaneita, joista monet ovat lukeneet sosiaalityötä aluksi sivuaineenaan. Loput tulevat lukiosta suoraan.
Teemu Manninen törmäsi sosiaalityön koulutusohjelmaan yliopiston järjestämässä abi-infossa. Oppiaine tuntui hänestä siitä lähtien omalta, sillä hän on kiinnostunut työskentelemisestä nuorten ja lasten parissa.
Mannisella onkin lähipiirinsä ansiosta jonkin verran tietoa siitä, mitä työskentely alalla käytännössä on, mutta opiskelukäytännöistä tietoa on pitänyt hankkia yliopiston puolelta.
Samanlaisia kokemuksia on myös Mannisen vuosikurssitoverilla Matti Kanasella, joka on hakemassa yhteiskuntaopin innoittamana taloustieteitä opiskelemaan.
”Ei minulla hirveästi hajua ole siitä, millaista opiskelu siellä on, kun esimerkiksi ketään kavereita ei ole alaa opiskelemassa. Työmahdollisuuksista olen kylläkin saanut tietoa ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opettavan äidin kautta.”
Hyppy tuntemattomaan ei silti pelota kumpaakaan, koska mielessä siintää jo työskentely alalla. Toteamus ”sen näkee sitten” tiivistää miesten odotukset tavoittelemallaan alalla opiskelusta.
Selkeiden odotuksien vaarana olisikin, että todellisuus osoittautuu joksikin muuksi. Tuutorina vuosi sitten ollut Johanna Koski kertoo, että esimerkiksi monet lähiopiskelijat turhautuvat kirjatenttien paljouteen sosiaalityössä, ja toivoisivat enemmän kontaktiopetusta ja ryhmätyöskentelyä.
”Osa sosiaalityön aloittaneista myös vaihtaa pääainetta, koska he kokevat, että ala ei jostain syystä olekaan itseä kiinnostava, se tuntuu liian rankalta tai ei ole riittävän palkitsevaa”, Koski kuvailee.
Myös sosiaalityön tuutorina toimineen Riikka Rantasen mukaan yleisimmät stereotypiat liittyvät siihen, että sosiaalityö mielletään helposti pelkästään lastensuojelun sosiaalityöksi. Ei myöskään tiedosteta, ettei kunnallinen sektori ole ainut mahdollinen työllistäjä. Käytännön harjoittelua myös toivotaan usein lisää.
Tuttu ala tai oppiaine, jota on
aiemmin opiskellut lukiossa, ei kuitenkaan välttämättä takaa sen oikeampaa mielikuvaa.
Esimerkiksi matematiikkaa opiskelemaan tulevat voivat yllättyä, kuinka erilaista opiskelu ja sen sisältö ovat verrattuna lukio-opiskeluun, vaikka oppiaine on osana kouluopetustamme jo ensimmäisiltä luokilta asti.
Riikka Valtonen