Tuli kaunis kevätpäivä. Miljoona leskenlehteä koukistaa polvensa valmiina repimään tiensä läpi roudan ja asfaltin.
Sepä ei juuri lohduta. Syyt liittynevät suoremmin, epäsuoremmin ja eivät ollenkaan Itämeren jäätilanteeseen.
Ainejärjestöristeilyalus juuttui jäihin Tukholman edustalla. Me vaihdoimme Turku–Tukholma-risteilyn 13 tuntiin Tallinnan edustalla. Siinä ehtii joko juoda tai nukkua. Molempia ei.
Krapulaisena yritän korjata uutisvajareitani. Päättelen, että olemme Suomen herrojen kanssa toisistamme tietämättä intoutuneet kokeilemaan terminaalista sedaatiota etanolilla. Niin sekaviksi ovat puheensa käyneet.
Sillä välin, kun minä olen liikkunut maailmalla jättäen jälkeeni rypistettyjä kuitteja, arveluttavaa kuvamateriaalia ja otaksuttavasti kiinniottomääräyksen, on media muuttunut sirkukseksi. Liekö tämä joku toimittajien aikaistettu aprillipila?
Etelärannan vuorineuvokset laskevat satamalakossa menetettyjä miljoonia niin kuin olisivat niitä kansalle joululahjaksi keränneet. Siellä ne hourivat lakko-oikeuden rajoittamisesta. Ovatko ne kännissä?
Maakuntasatraappi emeritus komppaa kolumnissaan, että lakko-oikeuden pyhyys ”ei voi tarkoittaa kaikkien astaloiden suomista suppealle vähemmistölle itsekkäiden pyyteittensä runnomiseksi, kansantalouden ja väestön alistamiseen kuin sääty-yhteiskunnan kultaisina hetkinä”. No, tuon luulisi ainakin olevan humalassa.
EK ja Eki tekevät hyvin, kun ottavat ahtaajat esimerkiksi siitä, mihin on sopimusyhteiskunnassa tultu. Vielä 1970-luvulla ahtaajat marssivat aamulla satamaan katsomaan, olisiko tänään työtä tarjolla. Jos ei ollut töitä, ei tullut palkkaakaan.
Vanhassa olisi taas vara parempi, kun pitää kilpailukykyä puolustaa. Kirimistä tässä kisassa riittää, sillä kiinalaisilla kilpakumppaneilla ei ole edes järjestäytymisoikeutta. Tanssikaa ja laulakaa, Suomen herrat. Tämä krapula on teillä vasta edessä.
Jarno Liski