Väitteen ”ihminen on toiminnallaan vaikuttanut ilmastonmuutokseen” puolesta ja vastaan on olemassa argumentteja, mutta näitä argumentteja enemmän on ihmisiä, joilla on aiheesta mielipide ilman hyviä argumentteja. Vähemmälle tarkastelulle ovat jääneet syyt ja perusteet ihmisen toiminnalle – riippumatta siitä, onko ihmisen toiminta syy ilmastonmuutokseen.
Ihminen vaikuttaa ympäristöönsä kuluttavasti enemmän kuin on välttämätöntä. Tällä ei olisi niin suurta merkitystä, jos kulutettavaa olisi äärettömästi, mutta kun ei ole. Rajallisuus tekee halutusta asiasta arvokkaan.
Yksilön on mahdotonta hahmottaa rajallisuutta, koska maailman tasolla puhutaan tuotannosta mittaluokissa, jotka ovat käsityksen tuolla puolella. Jos maapallolla esiintyy jotakin ainetta 10 miljardia tonnia, voitaisiin käytännössä puhua äärettömästä määrästä.
Esineiden arvoa voi mitata rahalla. Mutta arvon mittana raha on kehno, sillä vaihdon välineenä ketjussa työ-raha-esine ei työn vaiva siirry esineisiin. Työn raskaus on jo koettu, eikä se ole enää läsnä edes rahassa, saati esineissä.
Kuinka paljon olisi nähtävä vaivaa krominkiiltoisen hylsysarjan valmistamiseen? Lähtien malmin louhimisesta tarvittavan raudan saamiseksi?
Olisi mahdotonta jokaisen valmistaa esineitä ja kasvattaa ruoka-aineitaan, ja lienee mahdotonta kuvitella vaikeuksia niiden tekemisessä. Ajatuskoe silti vähentää arvon inflaatiota, jonka työ kokee vaihdossa euroihin ja lopulta esineisiin.
Arvot ilmenevät ihmisen toiminnassa, ihmisen tehdessä valintoja.
Hankkimani hilavitkutin maksoi parin tunnin palkan, ja siitä oli vaimeahkoa iloa tunnin verran. Arvioin jälkiviisaasti hankinnan olleen perusteeton. Olisi kannattanut miettiä kyseisen hilavitkuttimen valmistamiseen tarvittavaa vaivaa, ja sitä, olisiko samasta materiaalista saatu valmistettua jotakin tärkeämpää, olipa sillä vaikutusta ilmastoon tai sitten ei.
Arvomaailmani paljastui.
John Pajunen