Lähes kymmenentuhannen oluen kumoaminen kurkkuun on meriitti, joskaan ei harvinainen tai muutenkaan kehuttava.
Hannu Nikulaiselle on kuitenkin pakko nostaa hattua. Hän on kirjannut tarkat muistiinpanot jokaisesta maistamastaan 9 246:sta eri oluesta. Arviot on tehty A6-kokoisiin vihkoihin, jotka täyttävät Kortepohjan ylioppilaskylän kämpän hyllyn ainakin metrin leveydeltä. Saldo ei ole Suomen ennätys maisteltujen oluiden määrässä, mutta kukaan muu ei ole dokumentoinut yhtä tarkasti maistelukertojaan.
Historian opintojen perässä Jyväskylään vuonna 1983 muuttaneelle Nikulaiselle mallasjuoma tarkoitti aluksi vain ravintolasta tilattavaa jääkylmää hanalageria.
”En edes hirveästi pitänyt oluesta, vaan join lähinnä drinkkejä.”
Herätys iski Nikulaiseen 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, kun ensimmäiset tuontioluet saapuivat Suomeen pitkän tauon jälkeen.
”Ensimmäinen maistamani tuontiolut oli saksalainen Beck’s. Ulkomaalaisten vaihtoehtojen myötä rupesin vertailemaan makuja, ja olihan niissä eroja.”
Beck’sistä Nikulainen ei vielä tehnyt muistiinpanoja, mutta vähitellen oluen maistelusta ja analysoinnista syntyi harrastus, joka on tutustuttanut hänet tuoppien lisäksi uusiin maihin, kaupunkeihin, panimoihin ja ihmisiin.
Tuhansien maistelukertojen jälkeen uusien merkkien löytämisen luulisi olevan vaikeaa, mutta etsivälle on paljon aarteita jäljellä.
Nikulaisen mukaan maailmassa on 50 000–100 000 olutmerkkiä, joten kukaan ei varmasti onnistu kulauttamaan jokaista laatua kurkkuunsa.
Kaupasta kannettavien mäyräkoirien ja muiden kaljapakettien määrän perusteella Suomi on täynnä olutharrastajia, mutta suurimmalla osalla juominen keskittyy laadun sijasta määrään. Monelle halvin merkki on paras.
Maisteluun keskittynyt olutharrastaja sen sijaan välttää hiprakkaa.
”Humaltuminen on harrastuksessa haitta, koska silloin ei voi tehdä laadukkaita arvioita.”
”Joskus kun Hannun kanssa on oluella, joutuu sanomaan, että pistähän ne paperit syrjään, että voidaan jutellakin”, laajasta olutvalikoimastaan tunnetun Vihreän Haltijattaren omistaja Keijo Välilä nauraa.
Kymmenisen tuhatta pulloa noin 20 vuoden ajan tarkoittaa kuitenkin kymmentä pulloa viikkoa kohti. Eikö koskaan lipsahda kännin puolelle?
”Hyvin, hyvin harvoin. Tietenkin, jos olutfestivaaleilla pyörii monta tuntia maistelemassa, niin tuleehan sitä lievään pöhnään. Se ei ole kuitenkaan tavoite”, Nikulainen toteaa.
Maistelu on harrastajille yleensä sosiaalinen tapahtuma, jossa pullollinen jaetaan kaverin tai useammankin kesken. Alkoholin määrä jää silloin pieneksi, vaikka pulloja olisi paljon.
”Ryhmässä on myös melko hyvä sosiaalinen kontrolli. Jos jollakin menee överiksi, sitä ei katsella hyvällä. Pienet annoskoot, veden juonti ja ruokailu auttavat pysymään kunnossa.”
Nikulaisen aivosoluja alkoholi ei näytä merkittävästi köyhdyttäneen. Lähes 400 opintoviikkoa yliopistossa kerännyt Nikulainen on maisteri sekä historiasta että filosofiasta, tekee satunnaisia opetustöitä ja suunnittelee väitöskirjaa.
Myös oluet ominaisuuksineen pysyvät erinomaisesti päässä.
”Kertaakaan ei Hannulla ole mennyt jauhot suuhun, jos olen kysynyt arviota oluesta, jota hän on maistanut. Hänellä on käsittämättömän hyvä muisti”, Välilä kertoo.
Nikulaisen kaapissa on useita korkkaamattomia pulloja, jotka avataan sitten, kun harrastajat kokoontuvat Kortepohjaan arvioimaan suutuntuman katkeruutta, vaahdon paksuutta, jälkimaun kestoa ynnä muita ominaisuuksia.
Haastattelupäivänä Nikulainen matkasi Tampereelle, jossa kolmen hengen seurue nautiskeli muun muassa tanskalaisten pienpanimoiden tuotteita.
Muutaman päivän jälkeen haastattelusta ruutuvihkoissa on jo 9 287 merkintää.
Juha Korhonen
toimittaja(at)jyy.fi