”Mun faija on atk-hommissa ja sain siitä kipinän lähteä opiskelemaan tietojärjestelmätieteitä. Tässä nyt ollaan. Haluan tulevaisuudessa työskennellä ihmisten kanssa, joten mahdollisimman sosiaalinen duuni ois hyvä. Konttorityö ei tunnu mun jutulta. Lähinnä se, mitä opiskelen, on elektronista liiketoimintaa. Mulla on myös markkinointi sivuaineena.
Malli- ja tanssijutut tuovat esiintymisen kautta itsevarmuutta. Siitä on apua markkinoinnin kannalta, ne tukevat toisiaan.
Tanssittua on tullut semmonen 11 vuotta. Homma lähti käyntiin, kun näin pienempänä Run DMC:n It’s like that -videon, missä pojat pyöri päällään. Innostuttiin siitä kaveriporukalla ja mentiin tanssitunneille. Pikkuhiljaa siirryin lattiatasosta ylös, sillä street tuntui breakdancea enemmän omalta jutulta. Nyt en ole vähään aikaan käynyt tanssitunneilla, vaan pidän itse tunteja. Opetan Salsa studiolla streetiä ja olen myös Kharmassa esitanssijana.
Mallin työt lähti liikenteeseen joskus 7–8 vuotta sitten tanssin kautta. Kun oli muotinäytöksiä Forumissa ja Jyväskeskuksessa, ne halus jotain erikoisempaa sinne, just niinku nuorisopukeutumista. Me sitten mentiin tanssijoina muotinäytökseen. Pikkuhiljaa tanssi jäi pois, ja tuli enemmän ihan mallina työskentelyä. Nykyäänkin yleensä ujutan vähän jotain tanssia sinne sekaan, se tuo mielekkyyttä show’hun, ettei se ole pelkkää kävelyä.
Lähtökohtaisestihan mallin työ on erittäin pinnallista. Sun täytyy näyttää hyvälle, piste. Onneksi kaikilta niiltä ihmisiltä, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, löytyy persoonaa ja asennetta. Ne ei ole vain tyhjäpäisiä bimboja, jotka vetää vaatteet päälle ja hymyilee.
Veikkaan, että yleinen käsitys, että mallit on enemmän tai vähemmän tyhmiä, tulee muualta kuin Suomesta. Jenkeistä saa varsinkin hyvän väärinkäsityksen, minkälaisia meidän pitäisi olla.
Opiskelukaverit suhtautuvat tosi hyvin mun tekemisiin. En oo kuullut oikeastaan yhtään negatiivista kommenttia, tai ainakaan päin naamaa ei ole kukaan tullut sanomaan. Muistan hyvänä esimerkkinä akateemisesta maailmasta, että yksi professori lähetti sähköpostia ja onnitteli, kun voitin Mr. Jyväskylä -kisan. Ihan hyvin jengi ottaa vastaan.
Ehkä se on siinä, että oon tottunutkin aina erottumaan vähän massasta. Tuo tanssi on ollut ratkaiseva tekijä. On tottunut, että ihmiset katsoo vähän pidempään.
Kun aloin tanssia Kharmassa, varmaan suurin osa jätkistä katsoi kieroon: mikä toikin luulee olevansa, miksi toi tanssii tuolla? Oikeastaan parin vuoden sisään homma on muuttunut silleen, että sekä naiset että myös miehet ja pojat tulee sanomaan, että jätkä veti tosi hyvin, jatka samaan malliin. Varsinkin se, että joku jätkä tulee sanoon, että teet tosi hyvää duunia, tuntuu hyvältä. Siitä saa itsekin lisää motivaatiota ja uutta energiaa.
Oon syntynyt Jyväskylässä ja asunut täällä melkein koko elämäni. Olin vaihdossa pari vuotta sitten Espanjassa ja pienempänä tuli asuttua myös Jenkeissä vuosi. Lämpöisemmissä maissa kulttuuri on sellaista, että ihmiset tulee kaupungilla jutteleen ja kyseleen, et miten menee. Meininki on ystävällisempää.
Jos Suomessa meet juttelemaan jollekin tuntemattomalle, se varmaan miettii eka, että a, oot sä kännissä, tai b, oot sä muuten vaan hullu vai mikä sua vaivaa. Tää ilmasto saa ihmiset olemaan enemmän sisäänpäin suuntautuneita.
Suomesta puuttuu kokonaan small talk, mennään vaan saman tien bisnekseen: mitä asiaa, kerro nyt. Lisää small talkia ois kiva saada tänne, niin arkikin ois paljon mukavampaa.
Tulevaisuudessa en todennäköisesti oo Suomeen jäämässä. On paljon kivempaa olla silleen, ettei tarvi viittä takkia laittaa päälle, kun menee ulos. Vähän lämpöisemmät maat vetää puoleensa enemmän.
Haaveena ois päästä semmoseen maahan työskentelemään, missä puhuttais englantia tai espanjaa. Espanja toimisi, mutta Väli-Amerikka olisi hienoa. Tai Jenkeistä Florida. Tykkään espanjan kielestä ja kulttuurista tosi paljon.
Unelmana voin sanoa, että oisin Miamissa duunissa. Oisin jonkun ison firman pomo, eli käytännössä en tekis mitään muuta kuin istuisin jossain hienossa huoneessa, allekirjoittaisin papereita ja ajelisin siisteillä autoilla. Tämmöinen pikkupojan haave.
Aina on opetettu, että miksi turhaan tähdätä liian matalalle. Kannattaa pitää tähtäin korkealla, silloin voi saavuttaa jotain hienoa.”
Juha Korhonen
toimittaja(at)jyy.fi