Opiskelija voi vapaa-ajallaan tehdä paljon muutakin kuin bilettää. Jylkkäri kävi katsomassa, mitä tapahtui uimarannalla koleana syyskuisena iltana.

”Vasen tekee sitä, mitä oikea tekee nyt. Vasen tekee sitä, mitä oikea tekee nyt.”
Toistakymmentä opiskelijaa seisoo ringissä hämärtyvällä Tuomiojärven rannalla, rallattaa rytmikkäästi Hannamari Perälän johdolla ja yrittää samalla suoriutua keskittymistä vaativasta hassuttelutehtävästä.
”Kahta asiaa yhtä aikaa! Ei pysty”, huudahtaa Mikko Ylilauri ja aiheuttaa ringissä hekotuspurkauksen.
Kun naurulihakset ovat tarpeeksi lämmenneet, Perälä ehdottaa Kivi–susi–lammas-leikkiä. Pian joukko kirmailee rantanurmella määkien ja epämääräisesti ärjyen.
Normaalia toimintaa Jyväskylän Opiskeleville Partiolaisille eli Jopalle.
Yhdistys ei nimestään huolimatta ole partiolippukunta tai pelkästään partiotaustaisille tarkoitettu porukka. Toimintavastaava Hannamari Perälä korostaa, että tervehenkiseen hupailuun ovat tervetulleita kaikki luonnossa liikkumisesta ja yhdessä tekemisestä kiinnostuneet.

Opiskelijayhdistyksenä Jopaa voi pitää poikkeuksellisena, sillä sen tapahtumissa eivät kaljakassit kilise edes pikkujoulukaudella.
Vesilinjan taustalla eivät kuitenkaan ole uskonnolliset syyt, kuten monissa muissa vaihtoehtoista ajanvietettä tarjoavissa opiskelijayhteisöissä.
Toimintavastaavan mukaan syy päihteettömyyteen on yksinkertainen.
”Me kaikki vain haluamme sellaista toimintaa, ettei joka paikassa tarvitse aina olla viinaa mukana.”
Selväpäisestä linjastaan huolimatta yhdistys ei kysele kenenkään elämäntavoista tai pyri vaikuttamaan niihin.
”Emme ole yliopiston yhdistyneet absolutistit.”

Monipuolista toimintaa järjestävä Jopa kuulostaa yhteisöltä, joka sopii erinomaisesti kosteisiin illanviettoihin kyllästyneelle.
Sitoutumatonta toimintaa kaipaava saattaa kuitenkin kysyä, onko partiohenkisen yhdistyksen toiminta todella erillään politiikasta ja uskonnosta.
”Partio on puoluepoliittisesti sitoutumatonta”, kertovat Suomen Partiolaisten internetsivut. Jäljelle jää siis kysymys uskonnosta. Partiolla on perinteisesti ollut kytkös seurakuntiin, mutta jopailuun ei Perälän mukaan liity hengellisiä piirteitä.
”Jopan toiminnassa uskonnollisuus ei näy, koska se ei ole mitenkään toimintaamme ohjaava tai siihen sisällöllisesti kuuluva asia. Jopalaiset tietysti voivat edustaa kaikenlaisia katsomuksia, mutta toimintamme on mahdollisimman sitoutumatonta ja avointa.”
Perälä myös huomauttaa, että vaikka yhdistyksessä annetaan kiinnostuneille lisätietoa partiosta, painostusta ei harrasteta.
”Emme yritä aivopestä tai värvätä ihmisiä.”
Yhdistyksen aktiiveista partiotausta puuttuu runsaalta puolelta.

Ensimmäistä vuotta historiaa opiskelevalle Jenni Jokelalle syyskuinen pimeäpeli-ilta on ensikosketus Jopaan. Jokela sai tietää leikkisästä porukasta kaveriltaan ja ylioppilaskunnan kalenterista.
”Ajattelin, että täällä tutustuisi uusiin ihmisiin. Kiva tehdä välillä jotain muutakin kuin viettää perinteistä opiskelijaelämää.”
Pimeäpeli-illan hulvattomuus vetää kymmenen vuotta partiota harrastaneen fuksin suupielet ylöspäin.
”Leikit ovat tosi tärkeitä aikuisillekin. Kun esimerkiksi leirillä pääsee vähän irtautumaan keittiöstä, saa uutta energiaa puuronkeittoon.”
Järveltä puhaltava hyinen tuuli saa pelailijat ryhtymään illan viimeiseen leikkiin. Sardiinipurkki-nimisessä leikissä kaikki päätyvät kököttämään tiiviissä rypäässä rantatien varrella kasvavan puskan juurelle.
”Tämä on ainoa järjestö, jossa sinua voidaan luulla puutarhatontuksi pensaan alla”, ilakoi puheenjohtaja Tanja Männistö.
”Ja ainoa järjestö, jossa voi vahingossa pelotella ohikulkijoita”, huokaisee hieman hämillisenä Maarit Salo, joka titityy-leikissä erehtyi jahtaamaan väärää ihmistä.

Minna Kurvinen