Sosiologian gradu paljasti 40 vuotta sitten, että 72 prosenttia Jyväskylän ”ylioppilastytöistä” oli neitsyitä. Siitä syntyi valtakunnallinen kohu.
Sitä eivät vanhemmat hyvällä katsoneet. Apu-lehden kuvassa vuodelta 1969 parikymppinen Sirkka Laihiala istuu sängyllä minihameessa ja polttaa tupakkaa. Vieressä on avopuoliso Mikko Kankainen, Jyväskylän Ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, ylioppilaskunnan hallituksen vanha puheenjohtaja ja SKDL:n kaupunginvaltuutettu. Tekstissä Kortepohjassa asuva pari kertoo, miten yhteenmuutto on sujunut sukujen vastustuksesta huolimatta.
”Emme edes antaneet Apu-lehdelle haastattelua. Sanomiset poimittiin toisen lehden haastattelusta, jonka Mikko oli antanut ihan muusta asiasta. Jutusta seurasi ikävyyksiä, enkä halua sitä enää muistella”, Laihiala kertoo.
Kuusikymmentäluvun lopulla seksuaalinen vapautuminen ei ollut vielä ehtinyt Jyväskylään – ainakaan virallisesti. Laihiala ja Kankainen olivat ylioppilaskylän ensimmäinen julkisesti yhdessä asuva ”susipari”, vaikka vihkimättömiä pariskuntia tiedettiin olevan muitakin.
Ratkaisu aiheutti pahoja puheita – Kankainen kertoo Avun jutussa, että yksi ylioppilaskylän rahoittajista aikoi vetää sen takia varansa projektista pois. Yksityisissä vuokra-asunnoissa käyttäytymissäännöt olivat vieläkin tiukemmat: herraseurasta vinttihuoneessa sai vuokraemännän nuhteet.
Ei siis liene kummallista, että 42 prosenttia jyväskyläläisistä naisopiskelijoista koki syyllisyyttä siitä, että seksiä oli kuitenkin joskus tullut harrastettua.
Tosin, kovin moni ei ollut: naisopiskelijoista peräti 72 prosenttia oli neitsyitä.
Tiedot käyvät ilmi sosiologian opiskelija Raija Julkusen vuonna 1968 julkaistusta pro gradu
-tutkielmasta, jota varten tämä haastatteli 345 naisopiskelijaa näiden seksuaalikäyttäytymisestä. Gradun tulokset veivät Jyväskylän yliopiston ja Laihiala–Kankainen-pariskunnan Apuun.
Jutun otsikkoon nousi avoparin sijaan kuitenkin se, etteivät ylioppilaat olleetkaan seksihurjastelijoita. ”He ovat siveitä – mutta kaikilla ei ole muutakaan mahdollisuutta” otsikko kuului. Kankainen ja Laihiala esiintyivät jutussa poikkeuksena ”yliopiston suureen siveyteen”. Myös Ilta-Sanomat tarttui aiheeseen.
Vielä 1960-luvulle saakka oli ollut tavatonta, että ”oppinut luokka” yleensä puhui seksuaalisuudesta. Julkusen tutkimus oli yksi ensimmäisistä, sillä suomalaisten seksuaalisuutta tutkineen Osmo Kontulan mukaan seksuaalisuutta alettiin tutkia laajemmin 1970-luvun alussa, jolloin myös asenteet alkoivat muuttua. Sitä ennen erityisesti naiset olivat sitä mieltä, ettei nuoren parin sopinut siirtyä makuuhuoneen puolelle, jollei tarkoitus olisi myöhemmin mennä naimisiin.
Julkusen tutkimuksen mukaan pidättyvyyteen vaikutti juuri ”viiteryhmien paine”. Haastateltavista yli 80 prosenttia uskoi, että mies halusi viedä alttarille koskemattoman morsiamen. Liki 56 prosenttia epäili, etteivät heidän ystävänsä katsoisi hyvällä esiaviollisia seksisuhteita. Jotain kertonee myös se, että kondomiautomaatin hankkimisesta yliopistolle oli kiistelty monta vuotta.
Apu veti jutussaan Julkusen gradun mutkat suoriksi: lehdessä epäiltiin ylioppilastyttöjen pakkosiveyden johtuvan siitä, että yliopiston opiskelijoista liki 70 prosenttia oli naisia. Varsinkin silloisella opettajavalmistuslaitoksella, joiden opiskelijat olivat matematiikan opiskelijoiden lisäksi kampuksen viattomimpia, kilpailun naimattomista uroista väitettiin olevan kovaa. Vapaamielisimpiä olivat liikunnan kolmannen vuoden opiskelijat.
Apu nostaa esimerkikseen maanviljelijäperheen tyttären, joka lehden mukaan päätyy itsemurhaan huomatessaan, ettei kotoa opittujen käyttäytymissääntöjen avulla löydäkään kultaa kainaloonsa. Tansseista otetun kuvan kyljessä jutussa julistetaan ”ylioppilaiden normaalihuvittelun kätkevän taakseen paljon inhimillisiä tragedioita”.
Ehättipä joku ylioppilaspoika kehuskella toimittajalle, ettei tyttöjä kauan katsella porukoissa, jolleivat nämä anna.
”Naisylijäämä antaa meille pojille vapaat kädet”, nuorimies julisti.
Muitakin näkökulmia asiaan tosin löytyy.
”Miehet pääsivät opiskelemaan opettajaksi helpommin, joten niitä katsottiin vähän alaspäin ja pidettiin jotenkin lapsellisena. Muutamat olivat koko ajan humalassa. Kun menimme baariin, tanssimme kyllä ihan eri poikien kanssa”, 1960-luvulla opettajaksi opiskellut nainen kertoo.
Nykyisin Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden sukupuolijakauma on hieman Julkusen gradun aikoja tasaisempi. Opiskelijoista 63 prosenttia on naisia. Jyväskyläläisten ”ylioppilastyttöjen” neitsyysasetta ei ole erikseen tilastoitu, mutta siveysyliopistosta voi tuskin enää puhua. Keskimääräinen akateeminen nainen on menettänyt neitsyytensä 17,5-vuotiaana ja keskimääräinen akateeminen mies 18,5-vuotiaana.
”Se on tosin paria vuotta muita myöhemmin. Suoranaisesti se ei kuitenkaan johdu koulutuksesta vaan siitä, että nämä ovat yleensä keskittyneempiä opintoihinsa ja liikkuvat nuorena eri porukoissa kuin ne, joille on 15-vuotiaana noloa olla neitsyt. Kavereilla on suuri vaikutus näihin asioihin”, Kontula sanoo.
Huonoa omatuntoa seksistä kokee tuskin kukaan yliopisto-opiskelija, ja myös sukulaisille seurustelusuhde riittää siunaukseksi kihlauksen tai avioliiton sijaan.
Kontula havaitsee silti yhteiskunnassa tiettyä kaksinaismoralismia.
”Jossain piilossa saatetaan toivoa, että aviopuolisolla ei olisi ollut paljon aiempia seksikumppaneita, vaikka samalla pidetään tärkeänä, että kumppani on kokenut ja tietää, mitä sängyssä pitää tehdä”, Kontula analysoi.
”Mutta ei kokemattomuutta enää ihailla.”
Ongelmia tuottaa pikemminkin kilpailu hyvistä seksikumppaneista. Kontulan tutkimusten mukaan sekä miesten että naisten on nähtävä enemmän vaivaa sen eteen, että nämä saisivat kumppanin, joka sopisi heidän vaatimuksiinsa. Parisuhteen puute johtaa yksinäisyyteen.
”Korkealaatuisen parisuhteen muodostaminen on nostettu ainutlaatuiseksi tavoitteeksi”, Kontula pohtii.
Parisuhdeahdistus on ja pysyy, mutta moni asia on muuttunut. Maisteri Julkunen teki pitkän uran tieteilijänä ja on nykyisin yhteiskuntapolitiikan dosentti. Kortepohjan perheasuntoihin pääsee, vaikkei olisi naimisissa.
Ja Sirkka Laihialan sukunimi on Laihiala-Kankainen.
”Ei kyse ollut koskaan siitä, ettemmeko olisi Mikon kanssa halunneet naimisiin. Pari vuotta Avun jutun jälkeen menimmekin. Saimme kaksi lasta ja olemme edelleen onnellisesti yhdessä.”
Marja Honkonen
paatoimittaja(at(jyy.fi