Ohjaus: Hayao Miyazaki
Viisivuotias Sosuke-poika löytää rantaan kulkeutuneesta lasipurkista ihmiskasvoisen kultakalan ja antaa sille nimeksi Ponyo. Ihastuttuaan Sosukeen ja tämän eväsleivän välistä löytyvään kinkkusiivuun Ponyo haluaa muuttua ihmiseksi. Meren pohjassa asuvan misantrooppi-isä Fujimoton mielestä tämä on huono suunnitelma. Isän haettua tyttärensä takaisin meren syvyyksiin ihastunut sisupussi palaa pintaan tsunamin voimalla.
Hayao Miyazakin Ponyo rantakalliolla on kuin pienen lapsen uni. Tarina etenee niin vapaasti polveillen, että minkäänlaista kokonaistulkintaa on elokuvasta turha yrittää troolata. Vai miltä kuulostaa ekokatastrofin ratkaisun liittyminen pikkulapsen ja ihmiskasvoisen kinkkua rakastavan kultakalan rakkaustarinaan? Elokuvan ydin onkin opetusten sijaan mielikuvitukseen vetoavissa vaikutelmissa, joiden keskeisin synnyttäjä on vitaali ja vallaton meri.
H.C. Andersenin Pieni merenneito -tarinaa varioiva Ponyo rantakalliolla on piirrosjäljeltään Miyazakin aiempia töitä pelkistetympi.
Elokuvasta ei myöskään löydy salaperäistä tunnelmointia kuin esimerkiksi Henkien kätkemästä tai Totorosta. Sen sijaan Ponyon maailma on välitön ja hetkittäin estottoman vauhdikas.
Rauli Karjalainen
”Kuin pienen lapsen uni.”