Ylioppilaskunnan edustajiston sähköpostilistalla sattui hauska lipsahdus. Kirjoittajan oli tarkoitus pohtia rehtorin valintaa, mutta kuin Sigmund Freudin toiveesta kirjoitukseen lipsahti väärä nimi: Aina Sallinen.

Aina Sallinen. Kun jo nyt Jyväskylän yliopiston pitkäaikaisin rehtori jättää heinäkuussa 2012 paikkansa, yliopistossa on ehtinyt aloittaa ikäluokka, joka ei ollut vielä syntynytkään ennen Aino Sallisen kautta. Yliopistouudistus on näyttänyt kyntensä, alempaan korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta on karsittu. Maksullisten tutkintojen – jos nyt ei ensimmäisen, niin sitten toisen tai kolmannen – mörkö vierailee hallan jälkiä jättäen korkeakoulujen muumitalon pihalla. On vielä hankala sanoa, minne ollaan menossa, mutta sinne ollaan menossa lujaa.

On hyvä, että yliopistoyhteisön tulevaisuutta lähtee sekavassa tilanteessa suunnistamaan kokenut kartanlukija. Vaikka rehtorinvaihtoviikkoja ehdittiin vaatia maakuntalehden pääkirjoituspalstaa myöten, varsinkin vaatimattomaksi jäänyt kilpailijoiden nimilista osoitti, ettei yliopisto ehkä vielä pärjää ilman Sallista.

Toivomisen varaa jäi valintaprosessiin: vielä hakeneiden nimien selvittyä lupailtiin pitkää ja perusteellista valintaprosessia, jota jatkettaisiin pitkälle syksyyn. Lopulta hallitus löi valintansa lukkoon yhdessä kokouksessa, jota ennen edes kaikki sen jäsenet eivät edes tienneet, että valinta tuotaisiin listalle. Siinä ei vielä voida puhua avoimuudesta, jota yliopisto mielellään korostaa.
Ensimmäisen uuden yliopistolain mukaisen rehtorin valintaa voi onneksi pitää vain harjoituskierroksena vajaan kolmen vuoden päästä vastaan tulevaa varten. Silloin toivoisi näkevänsä niin lihavamman ehdokaslistan kuin myös aitoa keskustelua siitä, mihin suuntaan yliopistoa halutaan viedä. Vaikkei Sallisen linjauksista pitäisikään, on hyvä tunnustaa, että huonosti valittu seuraaja voi paljastua viekkaammaksi yllätysmunaksi. Aino ei ole aina, ja siitä on jo nyt hyvä huolestua.

Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi