Ville Luoma-ahon esikoisteos julkaistaan kirja kerrallaan. Toimeentuloa se ei takaa, muttei runoilija osaa enää muutakaan kuin kirjoittaa.
Ei. Ville Luoma-aho, 25, ei ole nuori vihainen mies. Hän ei ole poliittinen, vaikka viittaakin tuon tuosta ”tuotantovälineisiin” ja on sotkeutunut uutta yliopistolakia vastustavaan Yhteinen yliopisto -verkostoon. Hän ei tavoittele erikoisuutta, vaikka on vuodesta 2004 saakka kirjoittanut blogia, jossa varsinkin alkuaikoina eriteltiin kirjoittajan ruumiintoimintoja vaivaannuttavan tarkkaan.
Ja etenkin – hän ei ole kirjailija, vaikka on juuri julkaissut esikoisrunoteoksensa Ruumiita.
”Vähittäin olen oppinut kutsumaan itseäni runoilijaksi. En silti sano sitä ensimmäisenä kenellekään. En usko, että sillä saa naisia”, Luoma-aho toteaa.
Jyväskylän yliopistossa kirjoittamisen maisteriohjelmassa opiskeleva Luoma-aho on kuitenkin kirjoittanut kirjan – ”ihan oikean”, vaikka Kirja kerrallaan -kustantamon ja runoyhdistys Nihil Interitin Poesia-teossarjan kirjoista painetaan nide vain, kun se ostetaan. Esikoisteos julkaistaan myös pdf-tiedostona internetissä.
Kustantajan valinta on Luoma-ahon mukaan osin ideologinen: Yksittäin ostettavista kirjoista ei oteta koe-eriä, jotka menevät suoraan painosta roskiin. Eikä Ruumiita koskaan päädy Kirjatorin euron laariin.
Nimekkäämpi kustantaja olisi toki hivellyt kirjailijan itsetuntoa, Luoma-aho myöntää
”Mutten usko, että sillä on rivilukijalle mitään väliä.”
Oli pyydettäessä painettava kirja kyllin uskottava tai ei, Luoma-aho on saanut positiivista palautetta opiskelutovereiltaan.
”Ainakin haluan uskoa, että he ovat iloisia puolestani. Itse olen aika kriittinen ja luulen, että mua pelätään sen takia”, hän sanoo.
Rakentavalla kritiikillä on sijansa siinä prosessissa, joka teki Luoma-ahosta runoilijan.
Vannottuaan pitkään Pentti Saarikosken nimeen nuori pöytälaatikkokirjoittaja tutustui Juhana Vähäsen ja Teemu Mannisen töihin, ”valaistui” ja pyysi ensin mainitulta palautetta.
”Juhana lähetti sitä monta liuskaa. Se oli käänteentekevä hetki”, Luoma-aho kertoo.
Omat esikoisensa jo julkaisseet ottivat Luoma-ahon suojatikseen. Samaan aikaan entistä analyyttisemmaksi muodostunut kirjallisuusblogi sai uusia lukijoita – kriitikoita, tutkijoita ja muita runoilijoita.
”Blogin mentaliteettiin kuuluu, että siellä on kriittistä taidejuttua ja sitten jotain pippelilinkkejä. Se on enemmän ensyklopedia eikä pelkästään verkkokolumneja. Siellä luodaan verkostoja, linkataan keskenään”, Luoma-aho selventää.
Palautetta annetaan puolin ja toisin, ja muun muassa Poesian käsikirjoituksia lukevat muutkin kuin kustannustoimittajat. Välillä kopioidaan jonkun tyyliä – kunnianosoituksena.
”Viime aikoina olen kirjoittanut minimalistisia runoja nyökkäyksenä Kristian Blombergin suuntaan”, Luoma-aho kertoo.
Jyväskylän yliopistossa kirjallisuutta tutkivan Blombergin esikoiskokoelma Puhekuplia on niin ikään Poesian tämän syksyn uutuuksia.
Luoma-ahon oman kokoelman runot ovat silti pikemminkin elokuvallista proosaa kuin muutaman sanan oivalluksia. Ideat tulevat ohimennen, nopeina huomioina.
”Kirjoitan ne muistikirjaan tai kännykkään, ja muokkaan joskus kotona, joskus luennolla”, Luoma-aho kertoo.
Elokuvien ohella Luoma-ahon teksteihin vaikuttaa oma maailmankatsomus – synkkyys kielii runoilijan pessimistisestä suhteesta ilmastonmuutokseen, talouteen ja muun muassa uuteen yliopistolakiin.
”Olen jo pitkään kokenut, että eletään jonkinlaisia lopun aikoja. Ja ettei se välttämättä ole huono juttu. Vaikka toki ihmiset ovat varmaan aina ajatelleet, että tähän se nyt loppuu, kun on tullut joku auringonpimennys.”
Silti Luoma-aho on sitä mieltä, että runoilijan ainoa vastuu on kirjoittaa hyvin.
”Kirjoitan vilpittömästi. Jos runous olisi ensisijaisesti poliittista, se olisi propagandaa.”
Runokokoelmansa Luoma-aho toivoo toimivan ponnahduslautana apurahojen saamiseen. Toimeentulonsa turvaamiseksi hän kuitenkin miettii myös jatko-opintoja, kunhan gradu valmistuu.
”On utopistista, että runoni myisivät hyvin. Mutta kun ei tähtää siihen, että on kaksi lasta ja omakotitalo, niin ei ole pelkoa siitä, etteikö pärjäisi”, hän pohtii.
”Yhden kaverin kanssa ollaan mietitty, että ollaan ryhdytty tähän hommaan liian aikaisin, eikä nyt enää tiedetä paremmasta. Ei siinä ole mitään mystistä, mutta ei osata tehdä enää muutakaan. Toiset osaa rakentaa taloja ja me… me pieraistaan ja sitten yritetään kuvailla, että miltä tuoksuu.”
Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi
Ville Luoma-ahon runokokoelma on
luettavissa osoitteessa:
http://poesiasarja.wordpress.com