Kirjallisuuden lehtori ja dosentti, professori Jukka ”Doctor” Ammondt aikoo tehdä Suomea tunnetuksi latinaksi ja sumeriksi käännetyllä musiikilla myös eläkkeelle jäätyään. Legendalehtorin 35 vuoden palvelus Jyväskylässä päättyy syksyllä ”sopivasti uuden yliopistolain myötä”.

”Meidän pitäisi panostaa kulttuuriin ja sivistykseen. Olen huolissani henkisestä jaksamisesta yliopistolla: vaikka mä itse valmistuin nopeasti maisteriksi, niin ei tämä saisi muuttua pakkotahtiseksi.
Mä menin yliopistoon pari vuotta myöhemmin kuin muut ja luin myös kesällä. Jos mulla ei olisi ollut Turun yliopistossa professori Eino Krohnia, niin lähtisin nyt diplomaatin uralta eläkkeelle. Krohnin olemuksessa oli humanismia, sellainen syvä valo – ja luojan kiitos, Krohn ymmärsi antaa perusopetustakin.

Kirjallisuuden assistentiksi tulin Jyväskylän yliopistoon vuonna 1974. Seurasin Atheneumin rakentamista työhuoneeni ikkunasta.
Kun se ja Musica vihittiin, täällä oli valtava humanistinen voima ja suuria suunnitelmia. Kaikkea sävytti toiveikkuus – yliopisto kasvaa ja kehittyy, ja humanisteille tulee paljon työtilaisuuksia. Ei puhuttu tulosvastuullisuudesta, vaan sivistyksestä.
Yliopiston avajaisissa silloinen rehtori Martti Takala puhui luovasta joutilaisuudesta. Nyt sellaista ei voi yliopistolla ruveta markkinoimaan. Se on taakse jäänyttä elämää. Ei sen ajan professoreista olisi tämän ajan laitosten ”toimitusjohtajiksi”. Se oli vieras ajattelutapa.
Varjopuolena oli, että kun esimerkiksi itse tein väitöskirjaa, sain odotella aika kauan, että sitä käsiteltiin edes jossain seminaarissa. Työnohjaus oli vaatimatonta. Eikä kirjallisuudelta paljon väitöksiä tullutkaan.

Vuonna 1988 erosin vaimostani ja ryhdyin harrastamaan asioita, jotka jäivät kesken ennen opiskeluja. Lukiossa musta piti tulla muusikko. Mulla oli bändi ja sen takia jäin kerran luokallenikin. Kun sitten ei ollut enää perhettä eikä muutakaan, musiikki pelasti monelta synkältä hetkeltä.
Lähdin laulamaan tangoa aluksi suomeksi ja sitten latinaksi. 1990-luvun alussa tapasin suurlähettilään, joka sanoi, että voisi järjestää, että latinankieliset tangolevyni luovutettaisiin paaville. Paavi Johannes Paavali II sitten innostui niistä niin, että antoi mulle ja laulujen kääntäjälle, professori Teivas Oksalalle kunniamitalit.
Paavi näki suomalaisesta tangosta sen pyhyyden. Se kaiken katoavuuden perspektiivi viehätti häntä kovasti. Tangon kaipaus on sellainen, jota olen paljon tutkijanakin suomalaisissa runoissa nähnyt
Elvis-tulkintojen myötä pääsin esiintymään myös Yhdysvaltoihin. Latinaksi laulaminen tuntuu hyvin luonnolliselta. Opiskelin sitä koulussa ja se oli Euroopan ensimmäinen kirjakieli. Koska Suomi on erikoinen maa, niin sitä täytyy tehdä erikoisella tavalla tunnetuksi. Myöhemmin levytin myös sumeriksi.

Politiikkaan minut kutsuivat vihreät, ja nyt olen toista kautta Jyväskylän kaupunginvaltuustossa. Se on ollut aikamoinen kokemus. Humanistina siihen suhtautuu kyllä kriittisesti, koska lähes aina muut arvot saavat voiton. Ihmisen henkinen kasvu on toisarvoista, koska sitä ei voi mitata suoraa päätä.
Kiire on tullut opiskelijoihinkin. Siksi mä jään yliopistolta erityisesti kaipaamaan pienryhmäopetusta: sitä, että olen voinut saada nämä hiljentymään joksikin aikaa.
Mä jään kaipaamaan niitä innostuneita ahaa-elämyksiä, joita joka kerralla tulee. Niitä, joista tietää, että on kuitenkin ollut tarpeellinen tässä tilanteessa. Että on voinut antaa jotain. Ne ovat olleet tavattoman upeita hetkiä täällä.”

Marja Honkonen
paatoimittaja@jyy.fi