Nyt 22-vuotias Anna Riihimäki päätyi sattumalta Pikku Kakkosen ensimmäiseksi lapsijuontajaksi. Ransun kuulumisten kysely harmitti yläasteen herkkinä vuosina, mutta muuten kolmatta vuotta yhteisöviestintää Jyväskylän yliopistossa opiskeleva Riihimäki on pitänyt hommasta. Hän juonsi Pikku Kakkosta kesätöinään vielä menneenä suvenakin. Yliopistolla häntä ei kuitenkaan tunnisteta – onneksi.
”MÄ OON EKAN kerran alottanut syksyllä 1997, eli oon ollut yksitoista. Se oli ihan sattuman kautta. Olin semmosessa lapsikuorossa ja kuoron vetäjä naimisissa Pekka Salon kanssa, joka on lastentoimituksessa Ylellä. Meitä oli käytetty ohjelmissa, ja jostain niille sikisi tää idea, että voisi käyttää lapsijuontajaa. Pekka sitten kysyi Maijalta, onko kuorossa ketään, jota se voisi ehdottaa siihen hommaan. En tiedä miksi, mutta se aatteli, että koetetaanpa Annaa. Eli se on ihan tämmönen vahinkojen summa.
Olin oikeestaan ensimmäinen lapsijuontaja. Olin vähän koekani. Pikkusen vajaa parin vuoden ajan juonsin Ransun kanssa Pikku Kakkosen maanantai-iltaa. Lähinnä se oli hirveän hauskaa, koska sehän on leikkimistä, mitä siellä tehdään, askartelua ja muuta. Ei sitä ajatellu työksi. Tottakai sen tajusi, että tämä on ohjelma, jota mä oon ite kattonut nuorena, mutta lähinnä se oli hauskaa.
Huonoja puolia siinä oli se, että koulukaverit sitten sai tietää, että mä oon Pikku Kakkosessa, niin se ei ollut aina pelkästään positiivista palautetta. Sillon se oli lähinnä nälvimistä, ja kaupungilla jotkut saattoi ruveta huutelemaan perään. Sillon saattoi tulla myös kutsuja joltain äidiltä tyyliin, että ’meidän Matti haluaisi sut syntymäpäiville. Tiedän, ettet sä tuu, mutta se nyt halusi välttämättä lähettää tän sulle’. Tosin se ei haitannut. Yläasteelle mennessä lopetin juontamisen, mutta kuulin vielä yläasteen ajan ja joskus lukiossakin, että ’no, mitä Ransulle kuuluu? Mitä Pikku Kakkosen täti?’.
Mulla oli useamman vuoden tauko. Joskus myöhemmin tuli soittoo, että he kartoittaa vanhoja juontajia. Silloin mä olin kuusitoista ja just lähössä vaihtoon Ranskaan vuodeks.
Kun tulin takasin, mä soitin sinne. Sillon otettiin viides päivä Pikku Kakkoseen käyttöön, eli kun aikasemmin oli ollu maanantai–torstai, niin otettiin myös perjantaille juontaja. Ne oli sitä ettimässä, ja sit se vähän niinku vahingossa tuli, että mä olinkin taas ruudussa. Mä olin kaheksantoista sillon 2004–2005 vuodenvaihteessa, kun aloitin taas. Tein sitä taas parin vuoden ajan 2007 kesään. Sitten oli taas vuoden tauko, ja nyt kesätöissä mä olin taas kolme kuukautta ruudussa kerran viikossa perjantaisin. Me tehtiin toukokuun lopussa kahtena tai kolmena päivänä kaikki köntässä. Se on raskas, mutta loppujen lopuksi vähän aikaa vievä rupeema, että päivässä tehdään sitten tosi monta. Muuten tehdään sitten vuoden aikana, että kerran kuussa tehdään neljä ohjelmaa.
Vanhempana kun aloitti, niin tuli jotain häirikkötekstiviestejä ja pilapuheluita. Niitäkään ei onneksi ollut paljoo, ihan muutama. Nyt vanhempana se on erilaista. Eihän kukaan yliopistolla tunnista mua – luojan kiitos. Jos tuntee, niin se on pikkusiskon tai kummitytön tai jonkun muun kautta, tai sitten muistaa sieltä kymmenen vuoden takaa. Ne jotka mut tunnistaa, pienet lapset, lähinnä jää kattomaan perään. Nyt ei oikeastaan enää niitäkään. Mä oon kaksi vuotta perjantaisin ollut ruudussa. Se nyt ei tee musta julkkista.”
Iiro-Pekka Airola