Kuva: Tommi Puska
Kuva: Tommi Puska

Löytötavaratoimisto siivoaa taloyhtiöitä polkupyöristä. Jyväskylässä Yliopistonkadulla jopa yli neljännes poistetuista pyöristä oli käytössä olevia. Pyörien omistajilta peritään mielivaltaisia* löytöpalkkioita.

Hylätyt polkupyörät ovat ongelma monissa taloyhtiöissä. Ongelmia on ollut myös Yliopistonkatu 4:ssä, jossa taloyhtiön hallitus ottikin ilolla vastaan isännöitsijän vinkin ratkaisusta, joka ei ole ongelmaton sekään.
Keski-Suomen löytötavaratoimisto Oy on yksityinen yritys, joka taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Ulla Virran mukaan ”muutaman satasen”maksua vastaan lupasi siivota taloyhtiön telineet ja pyörävaraston hylätyistä polkupyöristä.
Löytötavaratoimisto toimitti ilmoitustauluille ja asuntoihin ilmoituslaput, jossa pyörät käskettiin merkitsemään kahden viikon kuluessa tai ne vietäisiin pois. Taloyhtiön hallituksen määräsi yhtiön mukaan määräajan.

Moni pyörän omistaja unohti merkitä pyöränsä. Löytötavaratoimiston hallituksen puheenjohtajan Antti Harjulan ja toimitusjohtaja Mikko Myllymäen mukaan he noutivat yhtiöstä ”viitisenkymmentä” polkupyörää. Niistä 10-20 haettiin takaisin, koska ne eivät olleet hylättyjä, vaan käytössä olevia.

Muun muassa Saara Kojunen ei muista nähneensä lappua. Hän huomasi pyöränsä hävinneen ja joutui maksamaan 25 euroa löytö-, säilytys- ja muita palkkioita saadakseen pyöränsä takaisin.
Hänen naapuriltaan Antti Poikolalta vietiin lukitusta varastosta kolme merkitsemätöntä pyörää. Poikolalta vaaditaan pyöristä yhteensä 100 euron palkkiota.

Isännöintiliiton lakimies Marina Furuhjelm pitää menettelyä lainvastaisena. Hänen mielestään kotipihasta tai taloyhtiön pyörävarastosta oikeudetta viedyt pyörät eivät voi olla löytötavaraa.
Furuhjelmin mukaan taloyhtiöt voivat poistattaa hylättyjä pyöriä, mutta silloin pitää varmistua siitä, että pyörät todella ovat hylättyjä.
”Kahden viikon ilmoitusaika on aivan liian lyhyt. Ihmisethän voivat olla matkoilla sen kaksi viikkoa”, hän sanoo.
Jakoipa taloyhtiö millaisia lappuja tahansa, pyörät ovat kuitenkin omistajiensa omaisuutta. Niinpä taloyhtiö voi joutua korvausvastuuseen hävitetyistä pyöristä, ja siksi olisi tärkeää todella varmistua siitä, että pyörät ovat hylättyjä. Furuhjelmin mukaan maalaisjärkeä käyttämällä asioista on yleensä selvitty.

Yksi Poikolan pyöristä oli päivittäisessä käytössä oleva yli 1 000 euron retkipyörä. Sellaisia Furuhjelmin mukaan taloyhtiöistä ei normaalisti viedä pois, vaan ne siirretään omaan varastoon ja odotetaan, tulisiko joku niitä kyselemään huomattuaan, että pyörä on hävinnyt.

Myös taloyhtiön hallituksen jäsen Panu Forsman on sitä mieltä, että hylättyjä pyöriä tunnistettaessa ei ole käytetty järkeä tai sitä on käytetty vääriin tarkoitusperiin.
”Jos ajattelee sitä retkipyörää, niin ei ole mitään järkeä, että joku lähtee sitä varastosta viemään pois sillä perusteella, että siinä ei ole lappua”, Forsman sanoo.
Poikolan mukaan maalaisjärjelle ei ole käyttöä, kun löytötavaratoimisto perii sitä korkeampia löytöpalkkioita, mitä arvokkaammasta pyörästä on kyse.

Forsman moittii sitä, että ilmoituslapuissa ei kerrottu, että merkitsemättä jääneiden pyörien noutamisesta perittäisiin maksu.
Isännöitsijäliiton lakimies Marina Furuhjelm sanoo, ettei maksuja voida vaatia pyörien omistajalta. Jos jonkun tulee korvata löytötavaratoimiston turha työ, voi se olla taloyhtiö. Tosin Furuhjelm on sitä mieltä, että korvauksen vaatiminen taloyhtiöltä olisi hankalaa, sillä löytötavaratoimiston olisi ammattilaisena pitänyt osata arvioida, miten tunnistetaan todella hylätyt pyörät.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Ulla Virta sanoo, että taloyhtiö ei tule korvaamaan vaadittuja löytöpalkkioita asukkaille, joiden pyörät on
viety.
”Joskus elämässä vaan pitää nuolla haavojaan. Ei aina voi olettaa, että joku toinen tekee sinun puolestasi ja joku toinen hoitaa sinun asiasi”, Virta toteaa.

Taloyhtiön hallituksen jäsen Panu Forsman kritisoi palkkioita ja sanoo, että löytötavaratoimiston bisnekseksi pitäisi riittää se, että se saa myydä oikeasti hylätyt pyörät eteenpäin. Löytöpalkkioiden perimistä hän ei pidä hyväksyttävänä.
”Jos mietitään, että joku pitää polkupyöriänsä vuorokauden jossain, niin ei siitä nyt jumalauta pidä satasta maksaa kenellekään”, Forsman puhkuu.


Poliisi toivoo tutkintapyyntöä

Löytötavaratoimiston tiskin takana seisova mies esittäytyy:
”Antti Harjula”
Hän on Keski-Suomen Löytötavaratoimiston kaupparekisteriin merkitty hallituksen puheenjohtaja.
”En ole.”
On hän.
”Eikun niinpäs olenkin ja Mikko on toimitusjohtaja”, Harjula toteaa.
Olemme tulleet hakemaan Antti Poikolan polkupyöriä takaisin. Isännöitsijäliiton lakimiehen Marina Furuhjelmin mukaan asia on selkeä. Polkupyörät eivät ole olleet kadoksissa, joten ne eivät ole myöskään löytötavaraa.
Hänen ohjeensa on mennä pyytämään pyöriä takaisin oikealle omistajalleen ja pyytää poliisit hakemaan pyöriä, mikäli niitä ei luovuteta.
Harjula soittaa löytötavaratoimiston toimitusjohtajalle.
”Täällä on nyt joku lehtimies paikalla ja joku räpsii kuvia”, hän kertoo.
Hän ojentaa puhelimen minulle.
Toimitusjohtaja Mikko Myllymäki vaatii 100 euroa löytö-, säilytys, ja muina palkkioina kolmesta pyörästä. Hinnoittelun perusteet eivät tahdo selvitä. Toisaalta Myllymäen mukaan pyörän käypä arvo vaikuttaa hintaan, jolla hän selittää sitä, että naapuri on saanut pyöränsä takaisin 25 eurolla. Toisaalta Poikolan yli tuhannen euron retkipyörästä ja tandemista vaaditaan samaa 33,33 euron korvausta kuin Terässiipi-mummopyörästäkin.

Poikola soittaa poliisin paikalle. Poliisipartio selvittelee asiaa, ja konstaapeli soittaa esimiehelleen. Esimies toivoo, että asiasta tehtäisiin tutkintapyyntö.
Poliisin mukaan Suomesta puuttuu ennakkotapauksia siitä, miten löytötavara tai hylätty ajoneuvo muuttuu löytötavaraksi tai hylätyksi.

Tutkija ja konsultti Antti Poikolaa voisi kuvailla pyöräilyaktivistiksi. Hän toivoo, että tässä jutussa muistutettaisiin siitä, että hylätyt pyörät ovat aivan todellinen ongelma niin Suomessa kuin maailmallakin.
”Eivät pyörät saa missään nimessä olla mitään pyhiä lehmiä, joihin ei saa koskea”, sanoo Poikola.
Hän tarjoutuu myös maksamaan saadakseen pyöränsä takaisin, mutta sataa euroa hän pitää kohtuuttomana etenkin, kun ei pyynnöistään huolimatta saa Myllymäeltä kunnollista erittelyä palkkion määräytymisperusteista.
Poliisit lähtevät, ja Poikola yrittää vielä sopia korvaukseksi 60 euroa. Se ei käy Myllymäelle, joka ilmoittaa säilyttävänsä pyöriä kolme kuukautta ja realisoivansa ne sen jälkeen.
Poikola aikoo pyytää taloyhtiön hallitusta hankkimaan pyöränsä takaisin. Mikäli se ei auta, on vuorossa tutkintapyyntö.


Jarno Liski
paatoimittaja@jyy.fi

* Hinnoittelu ei välttämättä ole mielivaltaista. Hinnoitteluperusteita käydään läpi tässä äänitetyssä keskustelussa.

Päivitys 22.11.2012: Poliisi piti löytötavaratoimiston ja taloyhtiön toimintaa lainvastaisena. Lue Jylkkärin juttu tai poliisin päätös.